Ystävyyttä ja yhteisiä rientoja

Pöydät alkavat hiljalleen täyttyä, kun Punaisen Ristin eläkeläiskerho Siriuksen kävijät istuutuvat paikoilleen Espoon Tapiolan palvelukeskuksen suuressa salissa. Sitä ennen on käyty kahvipöydän kautta, valittu sen runsaasta tarjonnasta itselleen mieluisat antimet ja kilautettu koppaan kaksi euroa.

Tämä porukka ei todellakaan halua sammaloitua.

Kahvipöydän, kuten iltapäivän ohjelmankin, on koostanut kerhon pitkäaikainen emäntä, Sirkku Dölle, 82.

– Sirkku on kerhomme sielu, oikea aarre! Ajatelkaa nyt, mikä työ siinä on, kun etsii esimerkiksi sopivat esitelmöitsijät, varaa kuljetukset retkikohteisiin ja päälle päätteeksi hoitaa tarjoilut, kerhon pitkäaikainen jäsen Hilkka-Liisa Pitkänen, 77, sanoo.

Esitelmiä laidasta laitaan

Tapiolan Sirius-kerho täytti viime vuonna jo neljäkymmentä vuotta. Kerho syntyi aikoinaan, kun palvelukeskus otti yhteyttä Punaiseen Ristiin ja tarjosi tilojaan ikäihmisten ystäväkerhoa varten.

– Itse tulin mukaan jäätyäni eläkkeelle, ja olen toiminut kerhon vetäjänä viisitoista vuotta. Meitä emäntiä oli aikoinaan kolme, mutta useamman vuoden olen pyörittänyt tätä yksin. Toivoisin kyllä, että saisin tähän jonkun avuksi. Puuhaa riittää, Dölle naurahtaa.

Kaksi kertaa kuukaudessa kokoontuvalla kerholla on aina tarjota jotain, joka haastaa pohtimaan ja oivaltamaan. Yleensä Siriukseen on kutsuttu esitelmän pitäjä. Tällä kevätkaudella kuullaan luentoja niin Bysantista, ADHD:stä kuin somaliperheiden elämästäkin.

– Kun otin kerhon vetämisen vastuulleni, päätin lisätä tapahtumakalenteriin nimenomaan esitelmiä. Kävijät ovat tehneet aloitteita kiinnostavista aiheista. Esimerkiksi tämän päivän esitelmän pitää eläkkeellä oleva ekonomi Simo Brummer aiheesta ”Atomin matka tieteestä talouden ytimeen”.

Sirius-kerhon kävijöistä monet ovat seitsemän- tai kahdeksankymppisiä, jotkut vanhempiakin.

– Siitä huolimatta heillä on halu oppia ja tutustua uusiin juttuihin. Olemme käyneet strutsifarmilla ja syöneet hyönteisiä osana kulinaarisia löytöretkiämme. Tämä porukka ei todellakaan halua sammaloitua, Dölle tähdentää.

Joka toinen tiistai kerholle

Tammikuisena tiistaina koolla on parikymmenpäinen joukko pääosin Tapiolassa, mutta myös esimerkiksi Espoon Olarissa ja Matinkylässä asuvia eläkeläisiä. Valtaosa on naisia, mutta joukkoon mahtuu myös jokunen mies.

Yksi heistä on kerhoaktiivi Jorma Airola, 73.

– Tulin Siriukseen ensi kertaa neljä vuotta sitten Sirkun kutsumana. Kerhoon on aina mukava tulla, koska täällä tapaa tuttuja kasvoja. Iltapäivän päätteeksi mieli on iloinen ja virkistynyt, Airola sanoo.

Samassa pöydässä istuu Anneli Kyösola, 83. Hän nyökyttelee topakasti päätään Airolan kiitellessä kerhon monipuolista tapahtumatarjontaa ja mainitsee varaavansa kuukauden joka toisen tiistain Siriukselle.

– Täältä löydän sellaisia mielenkiinnon kohteita, joihin työiässä teki usein mieli paneutua, mutta joihin ei silloin ehtinyt. Kerho on hyvä paikka hankkia älyllistä sisältöä elämäänsä ja tutustua samanhenkisiin ihmisiin. Monista on tullut ystäviä, Kyösola sanoo.

Hilkka-Liisa Pitkänen kertoo olevansa huonojalkainen ja tulleensa kerholle kävelykeppeihin tukeutuen. Kuulokin on heikentynyt, mutta se ei menoa hidasta.

– Voimme itse päättää, minkä verran haluamme antaa vaivoillemme valtaa. Jäämmekö sohvan pohjalle katsomaan televisiota vai uskaltaudummeko talviliukkaista huolimatta tämänkaltaisiin kokoontumisiin. Jos ajattelee, että ei minusta ole enää mihinkään, tekee vain itselleen hallaa. Jostakin se motivaatio on kaivettava, ja yleensä se löytyy ihan omasta sisimmästä, Pitkänen muistuttaa.

Hän kertoo eräästä kerhoretkestä, joka suuntautui Fazerin tehtaille itäiseen Helsinkiin. 

– Kuinka kiinnostavaa oli nähdä aito kaakaopuu ja kuunnella asialleen omistautunutta opasta, joka kertoi suklaa syntymisestä! Se jäi erityisesti mieleen, että yhden suklaan kerrottiin olevan todella haitallista kesämökkiin talveksi pesiytyneille hiirille. Vielä kun muistaisin, mikä juuri siinä suklaassa on se vaarallinen juttu...

Kerho lievittää yksinäisyyttä

Retkille tulee usein mukaan sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät niinkään välitä esitelmistä tai kerhon muista aktiviteeteista. Dölle muistelee kolmea ysikymppistä ystävätärtä, jotka lähtivät tutustumaan kerhon mukana Sipoon kirkkoihin.

– Naisia kiinnosti kovasti kirkkoarkkitehtuuri, ja vaikka heidän kulkunsa oli rollaattoreineenkin melko huteraa, innostus paistoi heidän kasvoiltaan.

Tällaiset matalan kynnyksen tapaamispaikat ovat hyvä tapa tavata muita. Tänne on helppo tulla, ja kerho on avoinna ihan kaikille.

Pöytäseuralaiset Airola, Pitkänen ja Kyösola tunnustavat Punaisen Ristin ja muiden järjestöjen voiman ikäihmisten yksinäisyyttä vähentävänä tekijänä.

– Tällaiset matalan kynnyksen tapaamispaikat ovat hyvä tapa tavata muita. Tänne on helppo tulla, ja kerho on avoinna ihan kaikille, ei vain Espoon eläkeläisille. Tämän päivän esitelmästäkin oli ilmoitus Hesarin menopalstalla, Pitkänen vinkkaa.

Pientä huolta kerhoaktiiveissa aiheuttaa lähitulevaisuus. Palvelukeskuksella saattaa olla jatkossa kokoontumistilalle muuta käyttöä. Jos niin käy, Sirius joutuu etsimään toiset tilat.

– Mutta ei Sirius siihen kaadu – sitten tapaamme vaikka kirjastossa, Airola vakuuttaa.

Teksti: Essi van der Ploeg 

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Punainen Risti -lehden numerossa 1/2025.