05.01.2024

Kotivara

Hyvin säilyviä ruokatarvikkeita.
Kuva: Jarkko Mikkonen / Suomen Punainen Risti

Kotivara tarkoittaa ylimääräistä ruokaa, vettä ja tarvikkeita, joita säilytetään kotona. Jokainen tarvitsee kotivaraa joskus.

Voit tarvita kotivaraa sellaisena päivänä, jolloin et pääse kauppaan. Syynä voi olla esimerkiksi oman tai perheenjäsenen sairastuminen tai vaikkapa sähkökatko, jolloin kaupat voivat joutua sulkemaan ovensa.

Varaa kotivaraksi tuotteita, joita käytät muutenkin.

Ruokakaappiin kannattaa varata sellaisia tuttuja ja hyvin säilyviä elintarvikkeita, jotka sopivat koko perheelle ja jotka on helppo valmistaa. Hyvä nyrkkisääntö on varata ylimääräistä sen verran, että pärjäätte sen avulla kolme vuorokautta eli 72 tuntia.

Ruuan lisäksi kotona on hyvä olla:

  • Ainakin muutama litra kaupan pullotettua vettä
  • Puhtaita ja kannellisia vesiastioita veden hakemiseen: elintarvikemuovista valmistetut ämpärit käyvät hyvin
  • Ruokaa lemmikeille
  • Hygieniatarvikkeet
  • Välttämättömät lääkkeet
  • Ensiaputarvikkeet
  • Joditabletteja
  • Varavirtalähde esimerkiksi kännykän lataamista varten
  • Paristolla toimiva taskulamppu ja paristoja
  • Paristoilla toimiva radio ja paristoja
  • Käteistä rahaa
  • Retkikeitin ja tulitikut
  • Käsisammutin ja sammutuspeite