Kaksi Punaisen Ristin vapaaehtoista punaisissa keräysliiveissä käsissään keräyslippaat. Vieressä noin kaksi metriä pitkä keräyslipas.

Yrityslahjoitus

Kuva: Palestiinan Punainen Puolikuu
Kuva: Palestiinan Punainen Puolikuu

Yrityslahjoitus

Lahjoittajatyypit
Valitse oikea arvo
Valitse oikea arvo
Valitse oikea arvo

Lahjoituksesi katastrofirahastoon tarkoittaa konkreettista apua hädän hetkellä: Ruokaa, vettä, suojaa ja terveydenhoitoa. Maailmalla ja Suomessa. Juuri nyt avun tarve on suuri esimerkiksi Gazassa.

HUOM Jos haluat kohdistaa apusi erityisesti Ukrainaan, valitse lahjoituskohteeksi Ukrainan kriisi.

Anna oikea arvo

Valitse maksutapa

Apunne tavoittaa heikommassa asemassa olevat ja tukee vapaaehtoisten avustustyötä Suomessa ja ympäri maailmaa. Valitse yrityksellenne tärkeä lahjoituskohde, ja tee lahjoitus jo tänään.

Yli 400 euron lahjoituksen tehnyt yritys voi ladata käyttöönsä lahjoittajan viestintäpaketin.

Huomioithan, että emme anna näkyvyyttä yrityksille, joiden toimiala on aikuisviihde-, ase-, tupakka- tai alkoholiteollisuus tai muille sellaisille yrityksille, joiden ydinliiketoiminta on ristiriidassa SPR:n keskeisten arvojen kanssa. Lisätietoa: yritykset@punainenristi.fi 

Lahjoita jo tänään

Lahjoita katastrofirahastoon
Lahjoita katastrofirahastoon
Apua Ukrainan kriisin uhreille
Apua Ukrainan kriisin uhreille
Tue työtä Suomessa
Tue työtä Suomessa
Tee 50/50 -lahjoitus
Tee 50/50 -lahjoitus

Valitse yrityksellenne sopiva tapa lahjoittaa

Tehdessänne yli 400 euron yrityslahjoituksen Punaiselle Ristille, saatte kiitokseksi kattavan lahjoitussummanne mukaisen viestintäpaketin. Materiaalit on saatavilla kolmella kielellä (suomi, ruotsi ja englanti). Saatte linkin viestintämateriaaleihin tehtyänne lahjoituksen tai tilattuanne laskun verkossa.

Esimerkki viestintäpaketista

Lahjoitussummien mukaan räätälöidyt viestintäpaketit sisältävät muun muassa somekuvia, allekirjoitusbannerin ja lahjoitusdiplomin.

Suuremman lahjoituksen (yli 10 000 euroa) tehneille tarjoamme mahdollisuuden saada näkyvyyttä vastuullisuusteollenne, videoita avustustyöstä sekä mahdollisuuden vierailla Punaisen Ristin logistiikkakeskuksessa Tampereella, josta lähetetään avustustarvikkeet maailman kriisialueille. 

Huomioithan, että emme anna näkyvyyttä yrityksille, joiden toimiala on aikuisviihde-, ase-, tupakka- tai alkoholiteollisuus tai muille sellaisille yrityksille, joiden ydinliiketoiminta on ristiriidassa SPR:n keskeisten arvojen kanssa. Lisätietoa: yritykset@punainenristi.fi

Ota rohkeasti yhteyttä

Autamme mielellämme yrityslahjoittamiseen ja yritysten tuotteisiin liittyvissä kysymyksissä. Ota yhteyttä jos teet lahjoituksen esimerkiksi tilisiirrolla, niin toimitamme sinulle linkin viestintämateriaaleihin.

Lähetä sähköpostia lahjoitukset@punainenristi.fi tai soita 020 701 2192 (ma-pe klo 8.30-16). 

Lahjoituksen teko Suomen Punaiselle Ristille on helppoa, ja voit lahjoittaa usealla eri tavalla.

Tee kertalahjoitus netissä

Kun lahjoitat netissä, saat sähköpostiisi viestin otsikolla "Kiitos lahjoituksestasi Punaiselle Ristille". Se on samalla kuittisi kirjanpitoa varten.

Valitse haluamasi lahjoituskohde ja summa

Maksutavat: suomalaiset verkkopankit, luottokortit Visa ja Master, MobilePay, Siirto ja PayPal.

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun Punaiselle Ristille. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. 

Paytrail Oyj
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
www.paytrail.com

Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä lahjoittajapalveluumme.

Tilaa lasku

Yritykset voivat tilata laskun. Lasku toimitetaan 4-5 työpäivän kuluessa.

Valitse haluamasi lahjoituskohde ja summa

Tilisiirto katastrofirahastoon

Lahjoita Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon

  • Tili: OP FI52 5000 0120 4156 73, OKOYFIHH. Saaja: Suomen Punainen Risti. Viite: 5186.

Lahjoita apua erityisesti Ukrainan kriisin uhreille

  • Tili: OP FI52 5000 0120 4156 73, OKOYFIHH. Saaja: Suomen Punainen Risti. Viite 6020.

Katastrofirahaston lahjoitusten muut IBAN-tilinumerot ja SWIFT/BIC eri pankeissa:

  • Aktia FI18 4055 1110 0013 97, HELSFIHH
  • Danske Bank FI02 8000 1900 2250 05, DABAFIHH
  • Handelsbanken FI18 3131 3001 1990 25, HANDFIHH
  • Nordea FI06 2219 1800 0680 00, NDEAFIHH
  • S-Pankki FI91 3939 0012 3129 30, SBANFIHH
  • Ålandsbanken FI24 6601 0001 0027 99, AABA FI 22

Tilisiirto kotimaan toimintaan

Lahjoita Punaisen Ristin kotimaan toiminnan tukemiseen

  • Tili: OP FI29 5000 0120 4156 99, OKOYFIHH. Saaja: Suomen Punainen Risti. Viite: 5335 

Tue erityisesti ystävätoimintaa

  • Tili: OP FI29 5000 0120 4156 99, OKOYFIHH. Saaja: Suomen Punainen Risti. Viite 5364.

Tue erityisesti Nuorten turvatalojen toimintaa

  • Tili: OP FI29 5000 0120 4156 99, OKOYFIHH. Saaja: Suomen Punainen Risti. Viite 5351.

Kotimaan toiminnan lahjoitusten muut IBAN-tilinumerot ja SWIFT/BIC eri pankeissa:

  • Nordea FI29 1572 3000 3727 30, NDEAFIHH.

Kontti on secondhand-myymälöiden ketju ja osa Suomen Punaista Ristiä. Myymälät eri puolilla Suomea ottavat vastaan ehjiä, toimivia ja hyväkuntoisia tuotteita.

Lahjoitukset lajitellaan joko myyntiin tai avustustyöhön avunsaajien tarpeiden mukaan. Ehjiä ja puhtaita lahjoitusvaatteita toimitetaan myös suoraan kriisialueille ja kansallisille Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistyksille muun muassa Mongoliaan ja Tadžikistaniin.

Kontti-ketjun tulos käytetään Punaisen Ristin kansainväliseen ja kotimaiseen avustustyöhön. Kontin tuloksesta 2/3 ohjataan auttamistoimintaan Suomessa, ja 1/3 katastrofirahastoon, josta autetaan äkillisissä kriiseissä ja onnettomuuksissa Suomessa ja maailmalla.

Voit tarjota Suomen Punaiselle Ristille tavaralahjoituksia Kontin sivuilta löytyvällä tavaralahjoitus-lomakkeella.

Voitte perustaa yrityksellenne nettikeräyksen, ja kutsua henkilöstön, sidosryhmät ja asiakkaat mukaan auttamaan. Keräykseen voi lahjoittaa pesämunan, tai vaikkapa tuplata henkilökunnan lahjoittaman summan.

Katso ohjeet

Aloita yrityksen nettikeräys

Lahjoitusten avulla olemme valmiina auttamaan, kun katastrofi iskee. Yritysten tuella toimitamme humanitaarista apua maailman pahimmille kriisialueille sekä parannamme yhteisöjen kriisinkestävyyttä. Suomessa autamme mm. äkilliseen onnettomuuteen joutuneita.

Lahjoitus lähettää konkreettista apua:

100 €: Haavanompelusetti kenttäsairaalaan

180 €: Vaatteet tulipalossa kotinsa menettäneelle

1000 €: Antibioottikuurit 300 lapselle

4100 €: Potilasmonitori lisätarvikkeineen leikkaussaliin

Pelasta ihmishenkiä ja lahjoita netissä.

Tai tee lahjoitus tilille: OP FI52 5000 0120 4156 73. Saaja: Suomen Punainen Risti. Viite: 5186.

Lämmin kiitos avusta!

Hyvä Joulumieli -keräys on Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdessä Ylen kanssa toteuttama keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Keräyksellä hankitaan 70 euron ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään.

Lahjoita Hyvä Joulumieli -keräykseen

Löydät vastuulliset yrityslahjat ja turvatuotteet Punaisen Ristin verkkokaupasta. Ostoksellasi annat hyvän mielen henkilöstölle, yhteistyökumppaneille ja itsellesi. Samalla tuet Punaisen Ristin toimintaa Suomessa.

Punaisenristinkauppa.fi

Punaisen Ristin työ Gazan-Israelin konfliktissa
Punaisen Ristin työ Gazan-Israelin konfliktissa
Seuraa työtämme Ukrainan kriisistä kärsivien auttamiseksi
Seuraa työtämme Ukrainan kriisistä kärsivien auttamiseksi

Ota rohkeasti yhteyttä

Autamme mielellämme yrityslahjoittamiseen ja yritysten tuotteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Otathan meihin yhteyttä lahjoitukset@punainenristi.fi tai soita 020 701 2192 (ma-pe klo 8.30-16).