Terveyttä ja turvaa

Maantie Tšernivtsin kaupungista länteen mutkittelee läpi kumpuilevien peltoaukeiden ja pikkukylien. Maasto muuttuu mäkisemmäksi vähitellen, kunnes noin tunnin ajomatkan jälkeen lounaasta kohoaa näkyviin Karpaattien vuorijono. Siellä sijaitsee tämän kenttämatkan ensimmäinen etappi, Roztokyn kylä.

Paljon vanhuksia on jäänyt yksin, kun nuoremmat ovat lähteneet joko rintamalle tai pakolaisiksi.

Perillä Roztokyssa poiketaan ensin paikalliselle terveyskeskukselle, josta matka jatkuu syvemmälle vuoristoon. Talvi tekee tuloaan, mutta tänään lumipälvien täplittämää maisemaa valaisee aurinko. Romanian raja on linnuntietä parinkymmenen kilometrin päässä. Ajourat ovat vuoroin mudan ja jään peitossa.

Konyatynin pikkukylässä autot pysäköidään harjakattoisen puurakennuksen eteen. Vanhaa kyläkoulua muistuttava rakennus on joskus maalattu punamullalla, mutta kaipaisi kipeästi uutta käsittelyä.

– Tässä mökissä on toiminut paikallinen terveydenhuolto, Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Heidi Saarinen sanoo. 

– Nyt terveydenhuoltoa tarjoaa Punaisen Ristin liikkuva klinikka. Täällä Konyatynissa vastaanotto on avoinna pari kertaa kuukaudessa. Rostokyssa palvellaan aina arkisin kello 9–13, minkä jälkeen klinikka kiertää lähialueilla, Saarinen kertoo.

Sillä asialla Punainen Risti on paikalla tälläkin kertaa, tosin liikkeellä ollaan tavallista suuremmalla joukolla. Saarinen ja hänen itävaltalainen kollegansa Christian Diemt työskentelevät Itävallan ja Suomen Punaisten Ristien tukemalle terveysohjelmalle, jolla paikataan Ukrainan konfliktin pahasti ylikuormittamaa terveydenhuoltoa.

Tänään he ovat kenttämatkalla keräämässä ensikäden tietoa ja kokemuksia liikkuvien klinikoiden toiminnasta. Seurueeseen kuuluvat myös Ukrainan Punaiselle Ristille työskentelevä lääkäri Oksana Slyzhuk, sairaanhoitajat Nanalia Marusiak ja Yana Gozhda sekä kuljettajat.

Ihmisten tarpeiden mukaan

Itävallan ja Suomen Punaisten Ristien tukema terveysohjelma on keskittynyt erityisesti liikkuviin klinikoihin, joita toimii sekä Ukrainan itäisissä että läntisissä osissa. Lisäksi ohjelman kautta on tuettu vanhusten kotihoitoa.

Haja-asutusalueet ovat saattaneet jäädä kokonaan ilman terveyspalveluita.

Heidi Saarisen mukaan tarve palveluille on kova. Arvioiden mukaan helmikuun 2022 jälkeen Ukrainan konflikti on ajanut jopa seitsemän miljoonaa ukrainalaista maansisäisiksi pakolaisiksi. Suurin osa heistä on hakeutunut kohti maan länsiosia, kauemmas rintamasta.

– Lisäksi paljon vanhuksia on jäänyt yksin, kun nuoremmat ovat lähteneet joko rintamalle tai pakolaisiksi. Moni tarvitsee tukea pärjätäkseen päivittäisessä elämässä, Saarinen kertoo.

– Samaan aikaan terveydenhuollon henkilökuntaa on jouduttu keskittämään isoihin sairaaloihin, jolloin haja-asutusalueet ovat saattaneet jäädä kokonaan ilman terveyspalveluita. Näitä aukkoja hankkeella on pyritty paikkaamaan.

Punaisen Ristin liikkuvan terveysklinikan kokoonpanoon kuuluu aina paikallinen lääkäri, sairaanhoitaja ja kuljettaja. Tehtävät vaihtelevat alueellisten tarpeiden mukaan vain vähän. Tšernivtsin syrjäseuduilla klinikat keskittyvät puhtaasti perusterveydenhuoltoon.

– Suurin osa potilaista on iäkkäitä ja tarvitsee hoitoa kansansairauksiin kuten verenpainetautiin ja diabetekseen. Klinikoilla on myös lääkevarasto, josta löytyy tyypillisimmät ja kansansairauksiin liittyvät lääkkeet. Hoito ja lääkkeet ovat potilaille ilmaisia, Saarinen kertoo.

Enimmillään liikkuvia klinikoita oli koko Ukrainan alueella yli 120, ja niistä 38 toimi Itävallan ja Suomen hankkeen alla.

– Me olimme klinikoiden suurin tukija, mutta toki kyse on myös työnjaosta. Toiset kansalliset yhdistykset keskittyvät puolestaan esimerkiksi kuntoutuspalveluihin.

Suoraan syvään päähän

Heidi Saariselle, 37, komennus Ukrainan terveysohjelmaan oli ensimmäinen Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijänä. Sitä ennen takana oli yli kymmenen vuotta töitä anestesiahoitajana Suomessa, Englannissa ja Saudi-Arabiassa. Ajatus avustustyöhön lähtemisestä oli kytenyt mielessä teini-ikäisestä saakka.

– Palasin maailmalta Suomeen korona-aikana ja ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Hain Punaisen Ristin avustustyöntekijöiden peruskurssille ja pääsin. Kai siinä takana oli joku sellainen ajatus, että haluaa vaikuttaa, parantaa muiden ihmisten elämää.

Parin vuoden reservissä olon jälkeen Saarisen silmiin sattui terveydenhuollon suunnittelijan tehtävä Ukrainassa. Miettimisaikaa ei ollut paljon.

– Siinä kävi niin, että huomasin ilmoituksen sunnuntaina, ja deadline oli heti maanantaina. Päätin saman tien hakea ja kirjoitin hakemusta läpi yön, Saarinen muistaa.

– En kyllä aamulla uskonut, että minut valittaisiin. Hakemus tuntui ihan hirveältä, en ollut ennen ollut Punaisen Ristin keikalla, ja Ukraina oli vielä konfliktialuetta. Puhelin soi kuitenkin jo iltapäivällä!

Saarinen irtisanoutui silloisesta työstään, sillä komennus oli poikkeuksellisen pitkä, lähes puolitoista vuotta. Työhaastattelu järjestettiin heinäkuussa 2023, ja elokuussa Saarinen oli jo Ukrainassa.

Lähtö konfliktialueelle mietitytti hetken, mutta huolet hälvenivät Suomen ja Itävallan Punaisten Ristien perehdytyksissä. Riskit olivat tiedossa ja hallittavissa. Matka Ukrainaan taittui Varsovan kautta Lviviin, jossa viivyttiin yön yli, ja siitä edelleen Kiovaan Punaisen Ristin kyydillä.

Teknisesti Saarinen oli lainattu Suomelta Itävallan Punaiselle Ristille, jolla oli Kiovassa noin kymmenen avustustyöntekijää. Lisäksi sillä oli kaksi edustajaa Länsi-Ukrainan Lvivissä ja Užhorodissa.

Väsymys alkaa painaa

Työtä Kiovassa tehtiin tiiviissä yhteistyössä Ukrainan Punaisen Ristin terveysosaston ja Punaisen Ristin kansainvälisen liiton IFRC:n kanssa. Ensimmäinen syksy meni nopeasti: työstettiin suunnitelmia, tavattiin Ukrainan Punaisen Ristin väkeä, ja tehtiin kenttämatkoja tutustumaan tilanteeseen.

Saarinen vieraili useimmissa Ukrainan oblasteissa. Ainoastaan Donetskin ja Hersonin alueille pääsy oli ulkomaalaisilta turvallisuussyistä kielletty. 

Ukrainan todellisuus näkyi ja tuntui myös Kiovassa. Kaduilla näkyi nuoria miehiä, rintamalta palanneita, joilta oli amputoitu raajoja. Ilmahälytyksiä oli välillä päivittäin, varsinkin öisin. 

Pitkän komennuksen aikana Saarinen todisti myös muutosta ukrainalaisten mielialoissa.

– Tilanne on muuttunut puolessatoista vuodessa selvästi huonompaan suuntaan. Tullessani Ukrainaan ja vielä viime talvena tunnelma oli selvästi energisempi ja optimistisempi. Väsymys näkyy, kun kolmas vuosi on tulossa täyteen.

– Myös jotkut kollegat ovat puhuneet ihan avoimesti, että ovat alkaneet tuntea ahdistuksen ja masennuksen tunteita. Ääneen puhumista ei enää häpeillä, koska kaikki on samassa tilanteessa.

Ainoa terveydenhuolto

Syvällä Tšernivtsin vuoristossa uutisia rintamalta ja ohjusiskuista seurataan vain radiosta. Konyatynin välskärin mökissä Punaisen Ristin saapumista on jo ehditty odotella. Marija Shenuz, Paraska Likaz ja Varvara Yakovijehuk ovat etniseltä taustaltaan hutsuleita, joita asustaa lähinnä vuoristossa molemmin puolin Ukrainan ja Romanian rajaa.

Jos tätä palvelua ei olisi, emme pääsisi mitenkään lääkäriin, eikä meillä olisi lääkkeitä.

Sairaanhoitaja Nanalia Marusiak mittaa vanhusten verenpaineet, ja lääkäri Oksana Slyzhuk tarkistaa, että säännöllinen lääkitys on kaikilla kunnossa. Samalla jutellaan kuulumisia. Shenuz, Likaz ja Yakovijehuk muistelevat vanhoja aikoja. Seudulla on tavattu olla omavaraisia, elinkeino on aina saatu maanviljelystä.

Punaisen Ristin liikkuvaa klinikkaa kaikki kiittelevät kovasti – ja ajatella, että joku on tullut kaukaa Suomesta asti heitä katsomaan!

– Jos tätä palvelua ei olisi, emme pääsisi mitenkään lääkäriin, eikä meillä olisi lääkkeitä. Ei täällä vuoristossa ole apteekkia.

Ennen matkan jatkumista vieraillaan vielä Likazin iäkkään äidin mökissä, joka sijaitsee ylempänä rinteessä. 90-vuotias Vasylyna-rouva on jo niin huonossa kunnossa, että päivät kuluvat lähinnä neljän seinän sisällä.

Sitten onkin aika jatkaa matkaa. Kierros on pitkä, ja takaisin Tšernivtsissä ollaan vasta myöhään illalla.

Kaikesta Punaisen Ristin avusta Ukrainaan liikkuvat klinikat ovat vain pieni osa, mutta potilailleen ne ovat usein koko terveydenhuolto.

teksti: teksti Kimmo Holopainen 

Artikkelin pidempi versio on alun perin julkaistu Punainen Risti -lehden numerossa 1/2025.