22.08.2024

Jatkoa hankkeelle, jolla helpotetaan taloudellisessa ahdingossa olevia

Kuva: Suvi Elo / Suomen Punainen Risti

Suomen Punainen Risti jatkaa työtään aineellisen avun maksukorttien ja kokonaisvaltaisen tuen tarjoamiseksi taloudellisessa ahdingossa oleville. Tulevina vuosina tukea ja apua tarjotaan yli 100 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Suomen Punaisen Ristin Aineellista apua ja osallisuutta -hankkeen toiminta saa jatkoa uudessa hankkeessa. Aineellista apua ja osallisuutta 2025–2026 -hankkeessa tuetaan vähävaraisia kokonaisvaltaisesti.

Avunsaajille on tarjolla aineellisen avun maksukortteja sekä paikkakunnittain vaihdellen osallisuutta vahvistavaa toimintaa ja tukea, kuten yhteisöllisiä ruokailuja, talous- ja terveysneuvontaa, henkistä tukea, mahdollisuutta keskusteluun sekä ohjausta eri palvelujen ja toimijoiden pariin.

– Maksukortti on yksi tuen muoto tuomaan helpotusta taloudellisessa ahdingossa oleville. Samalla tarjoamme hankkeessa kokonaisvaltaista tukea ja vahvistamme ihmisten osallisuutta ja toimijuutta, sanoo Suomen Punaisen Ristin ruoka-aputoiminnan suunnittelija Riikka Kaukonen Lindholm.

Suomen Punaisen Ristin hankkeessa tullaan jakamaan vuosien 2025–2026 aikana yhteensä 75 500 aineellisen avun maksukorttia. 40 euron arvoisilla maksukorteilla avunsaajat voivat hankkia elintarvikkeita sekä muita perushyödykkeitä pärjätäkseen taloudellisesti haastavassa tilanteessa. 

– Vapaaehtoistemme kanssa käydyissä keskusteluissa on käynyt selväksi, miten haastavissa tilanteissa ihmiset joutuvat elämään. Maksukortteja on rajallinen määrä, joten valitettavasti vain osa apua tarvitsevista voi saada kortin. Tarjoamme kuitenkin myös muuta ruoka-apua ja esimerkiksi yhteisöllisiä ruokailuja tukeaksemme ihmisten selviytymistä.

Yli tuhat vapaaehtoista mukana auttamassa
 

Aineellista apua ja osallisuutta 2025–2026 -hankkeessa tulee olemaan mukana noin 1 400 Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoista. Kokonaisvaltaista tukea vähävaraisille tarjotaan yli 100 paikkakunnalla ympäri Suomen.

Suomen Punaisen Ristin ensimmäinen Aineellista apua ja osallisuutta -hanke käynnistyi vuonna 2023 ja ensimmäiset maksukortit jaettiin syksyllä 2023. Suomen Punainen Risti on jakanut tähän mennessä vähävaraisille noin 45 000 maksukorttia.

– Vapaaehtoisemme ovat kokeneet nämä tehtävät merkityksellisiksi, sillä he ovat itse todistaneet kohtaamisissa, miten paljon tästä on apua ihmisille, kertoo Kaukonen Lindholm.

Avunsaajat kartoitetaan paikallisesti Suomen Punaisen Ristin osastojen ja yhteistyökumppanien toimesta. Maksukortteja jaetaan yhteistyössä kumppanien, kuten sosiaalipalveluiden ja muiden järjestöjen kanssa sekä osana Suomen Punaisen Ristin ruoka-aputoimintaa.

Vähävaraisille, akuutissa tai pitkittyneessä taloudellisesti haastavassa tilanteessa oleville tarkoitetut aineellisen avun maksukortit rahoitetaan Euroopan sosiaalirahasto plussasta. Aineellinen apu on osa Suomen Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman toimenpiteitä. Suomen Punaisen Ristin Aineellista apua ja osallisuutta 2025–2026 -hankkeelle myönnetty avustussumma on 3 442 800 euroa. Avustussummasta 3 020 000 euroa käytetään maksukortteihin vähävaraisten auttamiseksi. 211 400 euroa käytetään hankkeen osallistavan toiminnan järjestämiseen ja 211 400 euroa hallintokuluihin hankepäätöksen mukaisesti.

Suomen Punainen Risti tarjoaa myös muuta ruoka-aputoimintaa tukeakseen ihmisten selviytymistä ja osallisuutta. Ruoka-aputapahtumia löydät kootusti osoitteessa ruoka-apu.fi.

Usein kysytyt kysymykset 

Kuka maksukortin voi saada? 

Aineellisen avun maksukortit on tarkoitettu vähävaraisille, akuutissa tai pitkittyneessä taloudellisesti haastavassa tilanteessa oleville.  

Maksukortteja on rajallinen määrä, joten valitettavasti vain osa apua tarvitsevista voi saada kortin. Tilanteessa, jossa apua tarvitsevia on enemmän kuin kortteja, priorisoimme periaatteidemme mukaisesti apua henkilöille, jotka ovat kaikkein heikoimmassa ja haavoittuvimmassa tilanteessa. 

Suomen Punainen Risti tarjoaa kuitenkin myös muuta ruoka-aputoimintaa tukeakseen ihmisten selviytymistä. Lisätietoa Suomen Punaisen Ristin järjestämistä ruoka-aputapahtumista paikkakunnallasi löydät osoitteesta ruoka-apu.fi

Mistä maksukorttia voi hakea? 

Jakelukäytännöt ja -aikataulut vaihtelevat paikkakunnittain. Voit tutustua tarkemmin hankkeessa mukana oleviin paikkakuntiin täällä. Maksukortteja jaetaan osana Suomen Punaisen Ristin ruoka-aputoimintaa sekä yhteistyössä kumppanien, kuten sosiaalipalveluiden kanssa. Avunsaajat kartoitetaan ja kohdataan paikallisesti Suomen Punaisen Ristin osastojen ja yhteistyökumppanien toimesta. 

Maksukortteja on rajallinen määrä, joten valitettavasti vain osa apua tarvitsevista voi saada kortin. Tilanteessa, jossa apua tarvitsevia on enemmän kuin kortteja, priorisoimme periaatteidemme mukaisesti apua henkilöille, jotka ovat kaikkein heikoimmassa ja haavoittuvimmassa tilanteessa. 

Suomen Punainen Risti tarjoaa myös muuta ruoka-aputoimintaa, kuten ruokajakeluja. Ruoka-aputapahtumia löydät kootusti osoitteessa ruoka-apu.fi

Missä maksukortteja jaetaan?  

Jakelukäytännöt ja -aikataulut vaihtelevat paikkakunnittain. Voit tutustua tarkemmin hankkeessa mukana oleviin paikkakuntiin täällä

Minkä arvoinen maksukortti on?  

40 euron arvoinen.  

Mitä tuotteita maksukortilla voi ostaa?  

Aineellisen avun maksukorttia käytetään elintarvikkeiden ja perustuotteiden maksamiseen päivittäistavarakaupassa. Kortilla ei pysty ostamaan veikkaus-, alkoholi- tai tupakkatuotteita, eikä lahjakortteja. Sitä ei voi myöskään vaihtaa rahaksi.  

Perustuotteita ovat esimerkiksi hygieniatuotteet, kuten vaipat, pesuaineet ja pehmopaperit.