"Hyvät esimerkit näkyviin"

Pertti Torstila nousee tuttuja portaita ylös Presidentinlinnan toiseen kerrokseen. Ennen valintaansa Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajaksi vuonna 2014 Torstila teki 44 vuoden uran ulkoministeriön palveluksessa.

Tehtävät Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa ETYKissä, suurlähettiläänä ja lopulta valtiosihteerinä tarjosivat näköalapaikan kansainväliseen politiikkaan viiden presidentin aikana.

Ulkoministeriön vuosinaan Torstila ehti tehdä pitkään yhteistyötä myös Sauli Niinistön kanssa, ja tiet kohtasivat myös Suomen Punaisessa Ristissä, jonka suojelijana tasavallan presidentti toimii.

– Siirtyminen Punaisen Ristin palvelukseen avasi silmiä niille paineille, joissa humanitaariset järjestöt kriisiytyvässä maailmassa toimivat, Torstila avaa päivän teemoja, kun tervehdykset presidentti Niinistön kanssa on vaihdettu.

Torstila lainaa Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n presidenttiä Peter Maureria, johon hän tutustui jo ulkoministeriössä Maurerin työskennellessä vastaavissa tehtävissä Sveitsissä.

– Kysyin Maurerilta viime syksynä, mikä hänen yöuniaan tässä maailmassa juuri nyt eniten vaivaa. Hetken mietittyään hän vastasi, että ”death by a thousand cuts”, kuolema tuhannen haavan kautta, Torstila sanoo.

Uusia ongelmia syntyy enemmän kuin vanhoja kyetään ratkaisemaan.

– Minusta se kiteyttää tilanteen valitettavan hyvin. Suurin ongelma ei ole mikään yksittäinen kriisi tai katastrofi, vaan laajempi kehitys, jossa uusia ongelmia syntyy koko ajan enemmän kuin vanhoja kyetään ratkaisemaan. Kun poliittinen ilmapiiri on samaan aikaan kiristynyt, ratkaisuja ei synny. Humanitaarisen avun tarve kasvaa nopeasti.

Avustusjärjestöt kohtaavat myös poliittista painetta. Puolueetonta avustustoimintaa suojelee kansainvälinen humanitaarinen oikeus, jonka perustan muodostavat vuoden 1949 Geneven sopimukset sekä niiden lisäpöytäkirjat.

Maailmalla on kuitenkin nähty viime vuosina tilanteita, joissa humanitaarisen avun toimittaminen on estetty tai sille on asetettu ehtoja.

Torstila näkee ilmassa huolestuttavia merkkejä auttamisen politisoitumisesta ja tietoisesta politisoimisesta.

– Poliittisen vastakkainasettelun lisääntyessä kansainvälisen sopimusjärjestelmän annetaan rapautua, ja samalla menettävät painoarvoaan Geneven sopimukset sekä muut humanitaarisen oikeuden sopimukset. Ilman niiden tuomaa turvaa avustusjärjestöjen on hyvin vaikea toimia, Torstila kuvaa.

– Tilanne pakottaa kysymään, mikä on humanitaarisen avustustyön tila tulevaisuudessa. Miten vahvistaa luottamusta ja poliittisten päättäjien tukea avustustoiminnalle, kun sitä koko ajan enemmän tarvitaan?

Presidentti Niinistö on samaa mieltä perinteisen kansainvälisen järjestyksen murenemisesta. Sen sijaan humanitaarisen oikeuden perussopimusten aseman hän arvioi edelleen varsin vahvaksi.

– En ole koskaan kuullut, että kukaan olisi kyseenalaistanut nimenomaisesti Geneven sopimuksia, Niinistö sanoo.

– Sen sijaan yleisemmin kansainvälistä sopimusjärjestelmää on kyllä käytännön toimilla heikennetty ja myös tietoisesti kyseenalaistettu. Järjestelmää on sanottu läntisen maailman tuotteeksi, ja sen soveltuvuudesta muualle maailmaan on esitetty epäilyjä.

– Geneven sopimukset ja muut humanitaarisen toiminnan sopimukset ovat tietenkin osa tätä laajempaa kehystä, mutta en ole havainnut, että avustustoiminnan tarvitsemaa tilaa, tietynlaista diplomaattista koskemattomuutta, olisi kiistetty.

Ihmisyyden kunnioittaminen on vähentynyt

Niinistö huomauttaa, että politiikkaa ei kannata ajatella monoliittina. Ongelmia ja niiden ratkaisuja ei luo politiikka, vaan aina ihmiset. Jotkut heistä käyttävät suurempaa valtaa kuin toiset, mutta ihmisistä kaikki on lopulta kiinni – myös se, jos asioista ei kyetä sopimaan.

Kansainvälisen Punaisen Ristin ja muiden avustusjärjestöjen kohtaama paine ei ole irrallaan laajemmista kehityskuluista, vaan se on pikemminkin niiden oire.

– Minusta kysymys ei ole siitä, että nimenomaan Punaista Ristiä tai yleensä humanitaarista apua vastustettaisiin, vaan yleisemmästä kovuuden ja julmuuden lisääntymisestä maailmassa. Siitä meillä riittää esimerkkejä vaikka millä mitalla, ja koko ajan lisääntyvässä määrin, Niinistö pohtii.

– Minä ajattelen niin, että hyvä ja paha kilpailevat tavallaan samasta tilasta ihmisten mielissä. Jos paha valtaa alaa, se vie tilaa hyvältä. Kun kovuus kukoistaa, se sulkee portteja auttamiselta.

Mikä kovuudessa sitten vetää puoleensa? Onko tässä ajassa jotain, joka saa ihmiset kääntämään selkänsä myötätunnolle?

Se on niin mutkikas kysymys, että tyhjentävään vastaukseen tarvittaisiin jo viisasten kiveä. Sen kuitenkin tiedämme varmasti, että maailma ympärillämme on historiallisen epävakaa.

Ilmastonmuutos etenee, luonnon monimuotoisuus vähenee, ja maailman väestönkasvu jatkuu. Poliittinen ilmapiiri on kireä.

Kun kovuus kukoistaa, se sulkee portteja auttamiselta.

Niinistö muistuttaa, että vaikka lausunnot ovat kansainvälisessä politiikassa koventuneet, yksittäisten johtajien syyttäminen harvoin kantaa hedelmää. Heidän takanaan on yleensä suuri joukko ihmisiä, jotka toimivat samaan suuntaan.

– Viime kädessä voimme sanoa, että ihmisyyden kunnioittaminen on vähentynyt, ja se on tietenkin valtavan vakava kehityssuunta. Se on myös kehitystä, jota ei esimerkiksi avustustoiminnalla voida parantaa. Loppujen lopuksi siihen voi vaikuttaa vain jokainen ihminen itse omalla kohdallaan.

– Miten löytäisimme sellaisia polkuja tulevaisuuteen, että ihmiskunnan suuri enemmistö jälleen hylkäisi kovuuden ja tuomitsisi julmuuden? Vain sitä kautta niitä voidaan vähentää, Niinistö sanoo.

Suomi suoriutui pakolaiskriisistä hyvin

Asenteet ovat koventuneet viimeisten vuosien aikana myös Suomessa. Kuudelta vuodelta Punaisen Ristin johdossa Torstilan mieleen ovat jääneet erityisesti vuosien 2015–16 tapahtumat.

Ilmapiiri kiristyi, kun Suomeen saapui lyhyen ajan sisällä lähes 40 000 turvapaikanhakijaa. Osa kansasta vaati äänekkäästi rajojen sulkemista turvapaikanhakijoilta, ja tulijoita ja vastaanottokeskuksia häirittiin.

Vihanpurkausten kohteeksi joutui myös Suomen Punainen Risti, joka avusti viranomaisia näkyvästi turvapaikanhakijoiden vastaanotossa.

Enemmistö suomalaisista valitsi kuitenkin maltin ja auttamisen tien. Punaiselle Ristille ilmoittautui syksyllä 2015 kahdessa viikossa 10 000 uutta vapaaehtoista, ja pakolaiskriisin keskellä järjestetty Nälkäpäivä-keräys tuotti katastrofirahastoon ennätykselliset 4,2 miljoonaa euroa.

Auttamalla maailmalla me autamme lopulta myös itseämme.

Jälkikäteen Torstila näkee pakolaiskriisin ennen kaikkea todistuksena suomalaisten hiljaisen enemmistön halusta auttaa. Samaan aikaan se oli arvokas muistutus siitä, että keskinäisriippuvuuden maailmassa kriisit tulevat lopulta myös meidän kotiovellemme, tahdoimme sitä tai emme.

– Auttamalla maailmalla me autamme lopulta myös itseämme. Me Punaisessa Ristissä ajattelemme, että hädänalaisten auttaminen on inhimillinen velvollisuus, mutta ilmassa on toisenlaistakin henkeä. Varsinkin turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien auttaminen herättää vastustusta, Torstila sanoo.

Niinistön mielestä Suomi on ajoittaisista tunnekuohuista huolimatta edelleen varsin auttavainen maa. Suomalaisten suuri enemmistö vierastaa kaikenlaista ääriajattelua.

– En usko, että suomalaisten asenteet ovat suuresti muuttuneet. Harvoin meillä kuulee kenenkään sanovan, että hädässä olevaa ei pidä auttaa, ja ainakin minun mittareillani ihminen on hädänalainen, kun hän hakee turvapaikkaa ja sen perustellusti saa. Sen sijaan sellaista olen havainnut enemmän, että suhtaudutaan hyvin kriittisesti tulijoiden perusteisiin hakea turvapaikkaa, Niinistö sanoo.

– Meillä ei ole aikaisemmin ollut samanlaista laukaisevaa tekijää kuin lähes 40 000 ihmisen saapuminen vuosina 2015–2016. Siitä huolimatta pystyimme käsittelemään heidän asiansa. Käsittelyn yhteydessä osoittautui, että valtaosa tuolloin jätetyistä turvapaikkahakemuksista ei täyttänyt turvapaikan saannin ehtoja.

– Jokaisen hakijan asia kuitenkin käsiteltiin. Se oli kokonaisuutena aika ainutlaatuinen suoritus. Lisäksi samaan aikaan turvapaikanhakijoita virtasi Venäjän kautta, missä nähtiin muitakin piirteitä kuin turvapaikanhaku.

Maahanmuuttajat mukaan yhdistystoimintaan

Noin neljännes vuosien 2015–2016 turvapaikanhakijoista on sittemmin saanut Suomesta turvapaikan tai oleskeluluvan toissijaisen suojelun tarpeen perusteella.

Heillä, kuten tuhansilla muillakin ulkomailta Suomeen muuttaneilla, edessä on sopeutuminen Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

Vieraassa kulttuurissa riittää totuttelemista, kielen oppiminen tuottaa päänvaivaa, ja työllistyminen voi vaatia uuden ammatin opiskelua. Vaikka käytännön asiat olisivat kunnossa, moni maahanmuuttaja kertoo silti kokevansa ulkopuolisuuden tunnetta.

Kaukaiseen maahan ja kulttuuriin sopeutuminen vaatii väistämättä aikaa ja työtä. Sitä voidaan tukea monin tavoin, mutta ainakin yhtä tärkeää on tulijan oma tahto integroitua.

Toiseen kulttuuriin kotoutuminen on vaikeaa meille suomalaisillekin.

– Olen tuntenut hiukan huolta siitä, miten paljon meillä puhutaan kotouttamisesta ja sen epäonnistumisesta, kun jotain ongelmia ilmenee. Minusta tässä näkyy vähän sellainen perisuomalainen ajatus, että kaikesta huolehditaan ylhäältä alaspäin, viranomaistoimin. Itse haluaisin yhtä usein käyttää sanaa kotoutuminen. Kotouttamisesta puhuttaessa myös avun saajalla on vastuu auttaa itseään. Meidän pitäisi enemmän rohkaista ja luoda tilaa ihmisestä itsestään lähtevälle tahdolle kotoutua, Niinistö pohtii.

Torstila huomauttaa, että kotoutumiseen tarvitaan kohtaamista, arkista vuorovaikutusta vasta maahan muuttaneiden ja kantaväestön välillä. Yhden erinomaisen väylän sille voi tarjota yhdistys- ja järjestötoiminta – esimerkiksi Punaisessa Ristissä.

– Aivan varmasti. Toiseen kulttuuriin kotoutuminen on vaikeaa meille suomalaisillekin, ja mitä etäämmälle omasta kulttuurista mennään, sitä vaikeampaa se on. Maahanmuuttajien kutsuminen mukaan vapaaehtoistyöhön on erittäin kannatettava tavoite. Se on juuri sellaista mukaan ottamista ja mahdollisuuksien tarjoamista, joka on tehokkainta kotoutumisen tukea, Niinistö kannustaa.

– Mitä sitten tulee näihin torjuviin tai jopa vihamielisiin asenteisiin, joita maahanmuuttoon liittyy, paras vastalääke on antaa hyvien esimerkkien näkyä. Paras käyntikortti maahanmuuttajalle ovat tarinat onnistuneesta kotoutumisesta, tavallisista ihmisistä, jotka hoitavat hyvin työnsä, perheensä ja kenties siinä sivussa pitävät huolta muistakin, esimerkiksi juuri vapaaehtoistoiminnan kautta. Tällaiset positiiviset tarinat jäävät helposti vähemmälle huomiolle varsinkin isommilla paikkakunnilla, joilla ihmiset eivät enää tunne toisiaan ja naapureitaan.

Ilmastonmuutos on pakko kyetä pysäyttämään

Punaisen Ristin kansainvälinen liitto IFRC arvioi viime vuonna Maailman katastrofiraportissaan, että sään ja ilmaston ilmiöistä johtuvat katastrofit ovat viimeisen vuosikymmenen aikana vaatineet yli 400 000 ihmisen hengen ja vaikuttaneet noin 1,7 miljardin ihmisen elämään.

Ilmastonmuutos on aikamme jättiläishaaste, jonka vaikutukset ulottuvat käytännössä kaikille ihmiselämän alueille.

Synkimpien ennusteiden mukaan lisääntyvät sään ääri-ilmiöt johtavat laajoilla alueilla ruoka- ja vesipulaan. Samaan aikaan useita väkirikkaita seutuja uhkaa kuumeneminen käytännössä elinkelvottomiksi.

Tällainen kehitys synnyttää tulevina vuosikymmeninä miltei väistämättä myös konflikteja ja pakolaisuutta.

– Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kuvannut ilmastonmuutosta eksistentiaaliseksi uhkaksi ihmiskunnalle. Onko se osuva kuvaus? Torstila kysyy.

– Ehdottomasti. En näe siihen muuta lääkettä kuin sen, että ilmastonmuutosta onnistutaan torjumaan. Ellei siinä onnistuta, väistämättä esimerkiksi suuri määrä väkeä joutuu liikkeelle. Ei kukaan jää paikoilleen ilman elämisen edellytyksiä, Niinistö sanoo.

– Miten hyvin me onnistumme ilmastonmuutosta torjumaan, se on sitten toinen asia. Moni näkee siinä kysymysmerkkejä, aivan aiheellisesti. Ehkä tällä hetkellä on jälleen vähän enemmän syytä toiveikkuuteen.

Lupauksia herättävät ennen kaikkea Kiinan muuttunut suhtautuminen ilmastokysymyksiin sekä Yhdysvaltojen liittyminen takaisin Pariisin sopimukseen. Niinistö näkee ilmassa orastavia merkkejä jopa suurvaltojen kilpajuoksusta ilmastopäästöjen vähentämiseksi.

– Siinä kilpailussa on helppo kirittää kumpaakin osapuolta, koska asia on erittäin merkittävä meille kaikille.

Vapaaehtoistoiminta vahvistaa koko yhteiskuntaa

Kotimaassa Suomen Punainen Risti on viranomaisille tuttu yhteistyökumppani, joka tukee viranomaisia muun muassa erilaisissa avustus- ja pelastustehtävissä, äkillisissä kriisitilanteissa sekä turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanotossa.

Torstilan mukaan Punaisella Ristillä on vahva asema osana suomalaisen yhteiskunnan kokonaisvalmiutta. Yhteistyö on pääosin sujuvaa, mutta rajanveto viranomaisille ja kolmannelle sektorille kuuluvien tehtävien välillä ei ole aina täysin ongelmatonta.

– Kansalaisyhteiskunta toimii viranomaisen tukena, mutta ei voi korvata sitä. Huolena on, että resurssien vähentyessä viranomaisille kuuluvia vastuita huomaamatta valuu kansalaisyhteiskunnan harteille, Torstila sanoo.

Siinä missä viranomainen toimii usein kovassa aikataulupaineessa, vapaaehtoinen voi täydentää työtä antamalla aikaansa, kuuntelemalla – olemalla läsnä. Yksinkertaisia asioita, mutta monessa tilanteessa erittäin arvokkaita.

– Ilman muuta. Olen joskus itsekin sanonut, että vaikka viranomainen tekisi miten hyvää työtä, viranomainen ei silti ole koskaan ystävä, vaan määritelmän mukaan viranomainen, Niinistö sanoo.

– Minä ajattelen niin, että kun yhteisö ajautuu kriisiin, on aina äärimmäisen arvokasta, että yhteisössä on jäseniä, joilla kykyä ja osaamista toimia kriisitilanteessa. Tämä pätee oikeastaan kaikkiin yhteisöihin pienimmistä suurimpiin: perheeseen, taloyhtiöön ja kokonaiseen kansakuntaan.

– Kun meillä on järjestöjä kuten Punainen Risti, jotka jo etukäteen tunnistavat riskejä, varautuvat ja kouluttautuvat niitä varten, meillä on valmiina suuri määrä ihmisiä, joilla on kykyä toimia kriisitilanteessa.

Niinistö rinnastaa tässä suhteessa Punaisen Ristin maanpuolustusjärjestöihin.

– Maanpuolustuksen puolella olen aina pyrkinyt korostamaan sitä, miten tärkeää on pitää yhteyttä reserviläisiin. Tämä on pohjimmiltaan sama asia. Kriisitilanne on kriisitilanne, oli se sitten maanpuolustuksellinen tai muunlainen kriisi. On erittäin tärkeää, että aktiivisia ihmisiä motivoidaan ja että he tietävät, että heidän toimintaansa arvostetaan.

Yhteiskunnallista luottamusta kannattaa vaalia

Torstilan kokemuksen mukaan suomalaiset heräävät auttamaan etenkin tiukassa paikassa.

– Se nähtiin pakolaiskriisissä vuonna 2015, ja jälleen koronan yhteydessä, kun valtava määrä uusia ihmisiä ilmoittautui vapaaehtoisiksi auttamaan viranomaisia esimerkiksi ruoka- ja lääkejakelussa sekä rokotusjärjestelyissä, Torstila kertoo.

– Se on todella hienoa kuulla, Niinistö sanoo.

– Tuosta muistuu mieleeni tapaus, joka sopii hyvin tähän yhteyteen. Joskus valtiovarainministeriaikana päädyin selvittelemään amerikkalaisen ja suomalaisen hyväntekeväisyysjärjestelmän eroavaisuuksia. Joku haukkui silloin suomalaisia, että me olemme niin pihejä, ettei meiltä mitään apua tule.

– Kun asiaa sitten selvitettiin lisää, kävi ilmi, että amerikkalaiset kyllä lahjoittavat enemmän, mutta suomalaisten osallistuminen vapaaehtoistoimintaan oli amerikkalaisiin verrattuna aivan ylivertaista. Toki rahan lahjoittaminenkin on arvokasta, mutta fyysinen osallistuminen on meihin verrattuna todella vähäistä.

Luottamus ylipäätään on aivan keskeistä.

Suomea on sanottu myös luottamusyhteiskunnaksi. Luottamuksemme niin viranomaisiin kuin toinen toisiimme on ollut kansainvälisesti verrattuna jopa poikkeuksellisen korkealla tasolla.

– Toisaalta näyttää siltä, että sisäiset jakolinjat ovat syvenemässä. Olemmeko me enää luottamusyhteiskunta? Torstila kysyy.

– Millä keinoin sosiaalista luottamusta voisi vahvistaa, ja millainen rooli puolueettomalla Punaisella Ristillä tässä arvokeskustelussa voisi olla?

– Riippuu tietysti siitä, millaisista arvoista puhutaan. Meillä ihmisillä on erilaisia arvoja, ja niiden pohjalta moni asia saattaa näyttäytyä yhteiskun-nallisena tai poliittisena kysymyksenä. Tärkeää on kunnioittaa ja kuunnella myös niitä ihmisiä, jotka ovat kanssamme eri mieltä, Niinistö sanoo.

– Toisaalta sosiaalinen luottamus itsessään on asia, jota en pysty mitenkään näkemään poliittisena kysymyksenä. Luottamus ylipäätään on aivan keskeistä.

– Olen joskus puhunut yksilön yhteiskuntasopimuksesta. Tarkoitan sillä sitä, että jokaisella yksilöllä pitää olla oikeus voida luottaa siihen, että kun tekee kykyjensä mukaan parhaansa oman elämänsä ja yhteiskunnan hyväksi, niin jos omat kyvyt ja voimat jostain syystä loppuvat, esimerkiksi sairauden tai vamman vuoksi, niin yhteiskunta pitää huolta.

– Minusta se on ”fair play”, reilu peli. Sellainen luottamus meillä pitäisi aina olla.

Sellaista kunnioitusta ja luottamusta toinen toisiimme toivoo myös Suomen Punainen Risti.


Teksti: Kimmo Holopainen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja Pertti Torstilan keskustelu on osa sarjaa, jossa Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana 2014–2020 toiminut Torstila keskustelee suomalaisten vaikuttajien kanssa ajankohtaisista humanitaarisista teemoista. Sarja julkaistaan Punaisen Ristin Avun maailma -lehdessä. Tämä artikkeli on julkaistu lehden numerossa 4/2021.