30.11.2023

Tavallista toimintaa poikkeuksellisissa oloissa

Kaksi Punaisen Ristin ja kaksi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vapaaehtoista kävelee kohti raja-aluetta talvisessa säässä.
Kuva: Mirva Helenius / Suomen Punainen Risti

Punainen Risti tuki viranomaisia Raja-Joosepin raja-asemalle saapuvien ihmisten perustarpeisiin vastaamisessa. Asemalla päivystäneitä vapaaehtoisia yhdistää auttamisen halu.

Horisontista kajastava aamun valo vihjaa, ettei kaamos ole vielä saapunut Inariin. Lähes 20 asteen pakkanen puree poskia, mutta Rajavartiolaitoksen vastaanotto on lämmin ja kättely jämäkkää.

Inarissa sijaitsevalle Raja-Joosepin rajanylityspaikalle on eri suunnista saapunut Suomen Punaisen Ristin ja Punaisen Ristin koordinoiman Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) vapaaehtoisia sekä yksi Punaisen Ristin työntekijä. He ovat Rajavartiolaitoksen pyynnöstä tulleet tarjoamaan tukea itärajalle saapuville.

– Viranomaisten vastaanotettua rajan yli saapuneet ihmiset heidät tuodaan lämpimään tilaan, jossa me vastaamme mahdollisiin ensiaputarpeisiin, ja jaamme kuumaa juotavaa ja nuudeleita, vapaaehtoiset kertovat.

Autamme ihmisiä taustasta tai asemasta riippumatta.
Punaisen Ristin vapaaehtoinen

Suomen Punainen Risti ehti toimia viranomaisten pyynnöstä myös Vartiuksen ja Sallan raja-asemilla, kunnes ne suljettiin. Eri itärajan raja-asemilla Punaisen Ristin rooli ja vapaaehtoisten tehtävät ovat olleet samanlaisia.

– Näillä pakkasasteilla lämpö on ensisijaisen tärkeää. Saapuneilla ihmisillä on ollut pientä kylmettymistä, ja märkiä jalkoja, siksi olemme hankkineet puhtaita, kuivia sukkia. Muuta vaatetta ei ole tarvinnut jakaa. Ylipäätään ensiaputarpeet ovat olleet pieniä, Raja-Joosepin rajalla toimivat kertovat.

Viranomaisten avustaminen on Suomen Punaisen Ristin laissa määritelty tehtävä, ja erilaisiin onnettomuus- ja häiriötilanteisiin varautuminen osa järjestön perustoimintaa. Nyt itärajalle saapuvien ihmisten perustarpeista huolehtiminen on vain yksi esimerkki niistä monista tavoista, joilla Suomen Punainen Risti tukee viranomaisia heidän pyynnöstään.

Punaisen Ristin vapaaehtoinen järjestelee pöytää, jolla on kuumia juomia termosastioissa.
Kuva: Mirva Helenius / Suomen Punainen Risti

– Vaikka itärajan tilanne on poikkeuksellinen, meidän toimintamme täällä on oikeastaan aika tavallista. Teemme pyynnöstä ja suunnitelmallisesti sitä, mihin olemme järjestönä varautuneet, eräs vapaaehtoisista sanoo.

– Ja kuten jokainen vapaaehtoinen täällä, tulin suorittamaan sellaista tehtävää, johon olen kouluttautunut, toinen täydentää.

“Auttamaan aina, kun siihen on mahdollisuus”

Punaisen Ristin Lapin piirin eri osastoista Raja-Jooseppiin saapuneeseen vapaaehtoisjoukkoon mahtuu eri-ikäisiä ihmisiä eri taustoista. Heitä kaikkia kuitenkin yhdistävät Punaisen Ristin toimintaa ohjaavat periaatteet, joista tärkein on inhimillisyys.

– Aina, jos minulla on töiden puolesta ja muuten mahdollisuus, lähden auttamaan. Riippumatta siitä, mikä se auttamistilanne on ja keitä autettavat ovat. Jokaiselle ihmiselle kuuluu jakamaton ihmisarvo, ja me autamme jokaista avun tarpeessa olevaa ihmistä heidän taustastaan tai asemastaan riippumatta, kertoo yli kymmenen vuotta järjestössä toiminut vapaaehtoinen.

– Mahdollisuus auttaa oli minullekin se tärkein syy lähteä mukaan, vahvistaa ensimmäistä kertaa Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnassa mukana oleva nuori opiskelija.

Ihminen kohdataan ihmisenä

Vaikka tilanne itärajalla on uudenlainen, suorastaan historiallinen, on eri toimijoiden työnjako ollut selkeä ja yhteistyö sujuvaa.

– Teemme tiivistä yhteistyötä rajalla toimivien viranomaisten kanssa. Ja riippumatta siitä, mitä liivissä lukee, jokainen meistä täällä kohtaa saapuvan ihmisen ihmisenä, yksi vapaaehtoisista sanoo.

Punaisen Ristin vapaaehtoinen edessään avoin ensiapulaukku.
Kuva: Mirva Helenius / Suomen Punainen Risti

Suomen viranomaisten tukemisen lisäksi Punaisella Ristillä on myös maailmanlaajuinen tehtävä auttaa ja suojella erityisen heikossa asemassa olevia ihmisiä, kuten turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia.

Raja-asema on päivittäin auki vain joitain tunteja, eikä etukäteen voi tietää, milloin – jos ollenkaan – ihmisiä rajan yli saapuu. Vapaaehtoisporukassa tunnelma on rauhallinen mutta valpas. Aikaa jää myös toisiin tutustumiseen ja kokemusten vaihtamiseen.

– Meitä on täällä mukana sekä keskenään erilaisissa että samankaltaisissa vapaaehtoistehtävissä toimineita henkilöitä eri paikkakunnilta. On mukava kuulla muiden kokemuksia, ja oppia uutta toisiltamme, vapaaehtoiset kertovat.

On vasta alkuiltapäivä, mutta pohjoisen parin tunnin mittainen päivänvalo alkaa jo hiipua. Raja-Joosepin raja-asema sulkeutuu.

Teksti ja kuvat: Mirva Helenius

Suomen hallituksen päätöksellä myös Raja-Joosepin asema suljetaan 30.11.2023 alkaen.