20.04.2023

Avun ketju koostuu tuhansista ahkerista työntekijöistä ja vapaaehtoisista

Mies ja nainen teltassa jakamassa ruokaa.
Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Ukrainan konfliktia paenneet, Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja työntekijät kertovat, millaista on arki humanitaarisen kriisin keskellä.

Ukrainan konflikti on ajanut kodeistaan yli 13 miljoonaa ihmistä. Kriisi on aiheuttanut inhimillistä hätää ja kärsimystä mutta synnyttänyt samalla myös valtavan halun auttaa. Se näkyy myös seuraavista kuvista ja tarinoista, jotka ovat keränneet Suomen Punaisen Ristin viestintädelegaatit Ville Palonen ja Leena Reikko.

Näin Ukrainassa annetaan ja saadaan apua

Luda Ostoparentsko, hänen lapsensa ja kissansa pakenivat toukokuun alussa Mariupolin alueelta Ukrainan länsiosissa sijaitsevaan Lviviin. Perheen isä on siirtotyöläisenä Tšekissä, jonne myös Luda lapsineen aikoo.

– Emme uskaltaneet olla enää kotona, hän kertoo.

Perhe on kiitollinen Punaiselta Ristiltä saamastaan ruoka-avusta.

Äiti, viisi lasta ja kissa rivissä.
Luda Ostoparentskon (toinen vas.) suurperheellä on takanaan pitkä pakomatka. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Monet pakolaiset jäävät Ukrainaan. Heitä majoitetaan muun muassa kouluissa. Noin 80 pakolaista viettää yönsä Lvivin koulu numero 52:ssa. Punainen Risti toimittaa kouluun apua.

Auttajina toimii myös opettajia. Svitlana Kutjanska ja Oksana Lavalen antavat yhä etäopetusta mutta auttavat myös ruuanlaitossa ja siivoavat koulua. Joskus he toimivat myös lastenvahteina, jos vanhempien on oltava muualla.

Kaksi naista pöydän ääressä valmistelemassa ruokaa.
Opettajat Svitlana Kutjanska (vas.) ja Oksana Lavalen auttavat koulussa, josta on tullut monelle pakopaikka. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti
Luokkahuone, jossa vaatteita ja muuta tavaraa kasoissa.
Moni on paennut vain välttämättömät tavarat mukanaan. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Olga Alekshenko elää koulu numero 52:ssa 18-vuotiaan tyttärensä ja kissansa kanssa. Poika on armeijassa, miehensä kohtalosta hän ei ole varma.

– Vaikeinta tässä on se, että tulevaisuudesta ei tiedä mitään. Voiko palata kotiin, vai pitäisikö lähteä eteenpäin täältä?

Nainen kissa sylissään.
Olga Alekshenkon Masik-kissalla on vaikeuksia tulla toimeen huoneen toisen kollikissan kanssa. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Ukrainan kriisi on aiheuttanut valtavan humanitaarisen kriisin, jonka taltuttamiseen tarvitaan ulkopuolista apua. Suomen Punainen Risti on lähettänyt Ukrainaan sekä sen naapurimaihin muun muassa logistiikan ja terveysalan ammattilaisia.

Logistikot auttavat saamaan avustustarvikkeet perille, terveystyöntekijät puolestaan muun muassa opastavat paikallisia terveysklinikan käyttöönotossa.

Sairaanhoitaja Julia Perä on Ukrainassa arvioimassa terveyspalveluiden tarvetta. Ukrainan terveydenhuoltojärjestelmä on kuormittunut, koska maan sisäisiä pakolaisia on saapunut uusille alueille.

– Monissa paikoissa väkimäärä on tuplaantunut ja jossain paikoissa jopa triplaantunut.

Nainen puolilähikuvassa.
Sairanahoitaja Julia Perä arvioi Ukrainassa terveydenhuollon tarpeita. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Suurimman työn operaatiossa tekevät paikallisten Punaisten Ristien työntekijät ja vapaaehtoiset. Ukrainan ja naapurimaiden Punaiset Ristit ovat saaneet tuhansia uusia vapaaehtoisia kriisin seurauksena.

Maan länsiosissa sijaitsevassa Uzhorodin kaupungissa he auttavat jakamaan muun muassa vaatteita, hygieniapakkauksia ja ruokaa.

Ihmisiä aukiolla lajittelemassa tavaraa.
Punaisen Ristin Uzhorodin avustuspisteellä käy usein parisataa henkeä päivässä, jakelupäivinä enemmänkin. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Yksi vapaaehtoisista on Bahaeddin al-Jaradar, joka oli päättämässä lääketieteen opintojaan Uzhorodissa, kun konflikti alkoi.

– Olin sattumalta Kiovassa, kun ohjukset iskivät sinne ensimmäistä kertaa. Se oli kauheaa. Tulin Uzhorodiin, sillä olin asunut siellä opintojeni aikana. Ukrainan Punainen Risti rekrytoi opiskelijoita ja päätin liittyä.

– Ensimmäiset viikot olivat vaikeita, sillä en tuntenut järjestöä, mutta nyt nautin työstäni vapaaehtoisena. Tulen konfliktialueelta ja tiedän, millaista se on. Näin voin olla hyödyksi.

Mies puolilähikuvassa.
Ukrainan Punaisen Ristin vapaaehtoinen Bahaeddin al-Jaradar sanoo käyneensä operaation aikana läpi sekä onnen että epätoivon tunteita. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Kriisi on saanut liikkeelle myös tavalliset ihmiset. Kenkä- ja tekstiilikauppias Alina Lavrenko toi Punaiselle Ristille yksityislahjoituksena 400 kenkäparia ja 600 vaatekappaletta, kaikki uusia.

Lavrenko muutti Uzhorodiin hiljattain Keski-Ukrainasta. Hän tuntee monia, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa.

– Minulla on mahdollisuus auttaa, ja siksi teen sen. Uzhorodissa monet muutkin auttavat niin paljon kuin vain voivat. Meidän kaikkien suurin toivo on, että sota loppuu pian ja että tulee rauha.

Nainen kenkälaatikko kädessään, taustalla muita ihmisiä.
Bisnesnainen Alina Lavrenko lahjoitti Uzhorodissa uusia kenkiä ja vaatteita maan sisäisille pakolaisille. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Konfliktia paennet tarvitsevat perusasioita. 26-vuotias Katia Dobrovolska ja hänen viisivuotias tyttärensä Lilia pakenivat Harkovasta Uzhorodiin maaliskuussa. He elävät hostellihuoneessa, jossa on kuusi muutakin ihmistä. Katia tuli hakemaan Punaisen Ristin hygieniapakkauksen.

– Tärkeimpiä tavaroita minulle ovat shampoo ja pyykkipulveri. Vaatepyykkiä on paljon. Aiemmin sain Punaisen Ristin avunjakokeskuksesta esimerkiksi tämän punaisen takin ja muutama päivä sitten ruokapaketin.

Äiti ja tytär seisovat vierekkäin.
Katia ja Lilia Dobrovolska pakenivat Katian appivanhempien kanssa. Hän toivoo, että tulevaisuus on valoisampi. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Elämä konfliktin keskellä on raskasta. Paikallisen Punaisen Ristin puheenjohtaja Valentina Mitrovtsij on tehnyt töitä hartiavoimin helmikuusta lähtien. Kaikesta on pulaa, eikä kaikkia aina pystytä auttamaan.

Mitrovtsij näkee silti valonpilkahduksia. 

– Olen iloinen siitä, että voimme auttaa edes pientä ihmisjoukkoa. Se antaa meille voimaa jatkaa ja yrittää parhaamme maanmiestemme ja -naistemme puolesta.

Nainen puolilähikuvassa Punaisen Ristin liivissä.
Uzhorodin Punaisen Ristin puheenjohtaja Valentina Mitrovtsij kertoo, että uusia vapaaehtoisia on saatu konfliktin alkamisen jälkeen paljon. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Yhteensä yli 1,6 miljoonaa ihmistä on saanut apua Punaiselta Ristiltä. Työ jatkuu vielä vuosia senkin jälkeen, kun konflikti on lopulta päättynyt.

Lapsen piirros panssarivaunusta, yläpuolella Punaisen Ristin logo.
Rauhaa, toivotaan lapsen piirustuksessa Punaisen Ristin avunjakokeskuksen seinällä. Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti
YouTube-upotuksen esikatselukuva
Logistikko Jussi Halonen kertoo työstään Puolan Lublinissa.
Seuraa työtämme Ukrainan kriisistä kärsivien auttamiseksi
Seuraa työtämme Ukrainan kriisistä kärsivien auttamiseksi
Humanitaarinen apu
Humanitaarinen apu