09.12.2022

Punainen Risti auttaa Suomeen paenneita vähävaraisia lapsiperheitä jouluna

Lapsiperhe seisoo selin kameraan. Punaisen Ristin vapaaehtoinen punaisessa takissa keskustelee perheen kanssa.
Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Suomen Punainen Risti jakaa joulun alla ruokalahjakortteja vastaanottopalvelujen piirissä oleville lapsiperheille ja maahan yksin saapuneille lapsille ja nuorille. Apua saavat myös paperittomat perheet. Ruokalahjakortit täydentävät muuta kotimaan lapsiperheille joulun aikaan annettavaa apua.

– Elinkustannusten nousu vaikeuttaa monien Suomessa asuvien perheiden elämää. Kotimaastaan sotaa tai muuta kriisiä paenneet lapset ovat perheineen haavoittuvassa tilanteessa myös siksi, että heidän turvaverkkonsa ovat uudessa ympäristössä heikot, sanoo Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta.

Vastaanottopalvelujen piirissä oleville ja paperittomille jaettavat ruokalahjakortit hankitaan Punaisen Ristin katastrofirahaston varoin. Ne täydentävät sitä apua, jota Punainen Risti järjestää kotimaan vähävaraisille lapsiperheille Hyvä Joulumieli -keräyksen kautta. Hyvä Joulumieli on Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton keräys, jonka turvin jaetaan ruokalahjakortteja kotimaan vähävaraisille lapsiperheille.

Punaisen Ristin katastrofirahaston turvin pystymme kasvattamaan apuamme vaikeassa tilanteessa .
Maaret Alaranta

– Vaikeassa tilanteessa eläviä lapsiperheitä on tänä vuonna entistä enemmän, sillä Ukrainan kriisiä paenneista hyvin suuri osa on lapsia ja heidän vanhempiaan. Lapsiperheiden vähävaraisuus ylipäänsä on lisääntynyt Suomessa nopeasti. Punaisen Ristin katastrofirahaston turvin pystymme kasvattamaan apuamme vaikeassa tilanteessa ja tarjoamaan ruokalahjakortin useammalle lapselle ja perheelle, Alaranta toteaa.

Punaisen Ristin perheille tarjoamat ruokalahjakortit ovat saman arvoisia kuin Hyvä Joulumieli -keräyksessä jaettavat lahjakortit, 70 euroa.

Katastrofirahastosta hankitaan noin 7700 ruokalahjakorttia vastaanottopalvelujen piirissä oleville tai paperittomille vähävaraisille lapsiperheille sekä niille vastaanottopalvelujen piirissä oleville alaikäisille lapsille ja nuorille, jotka ovat saapuneet maahan ilman huoltajaa.

Vastaanottokeskukset ja Punaisen Ristin piirit huolehtivat korttien jakamisesta, ja kortteja tarjotaan sekä Punaisen Ristin ylläpitämien että muiden vastaanottokeskusten asiakkaille. 

Kuva: Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja työntekijät vastaanottivat Ukrainasta konfliktia paenneita Helsingin Länsisatamassa maaliskuussa 2022.