17.05.2022

Suomen Punainen Risti lähettää avustustyöntekijöitä auttamaan Ukrainan kriisin uhreja

Kuva: Unkarin Punainen Risti

Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijät auttavat muun muassa materiaalisen avun perillemenossa.

Ensimmäiset Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijät ovat lähdössä Ukrainan konfliktin lähialueille tukemaan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatiota. Avustustyöntekijät lähetetään Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston varoilla.

– Kun avustustarvikkeita, kuten ruokaa, vettä ja huopia, alkaa saapua, jonkun on varmistettava, että ne varastoidaan oikein ja jaetaan eteenpäin eniten apua tarvitseville – olivat he sitten pakolaisia Ukrainan naapurimaissa tai maahan yhä jääneitä, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.

Logistiikan avustustyöntekijät Juha Niininen ja Toni Laitinen tulevat työskentelemään Ukrainan ulkopuolella ja varmistamaan, että materiaalinen apu saadaan varastoitua, kuljetettua ja toimitettua avuntarvitsijoille. Hilkka Hyrkkö auttaa puolestaan viestimään Punaisen Ristin avustustyöstä.

– Tunnelmat ovat ristiriitaiset. On surullista, että tällaisen asian takia täytyy lähteä. Mutta saan itse paljon siitä, että pääsen auttamaan ihmisiä, tekemään jotakin järkevää ja merkityksellistä, Niininen kertoo.

Kokenut Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Juha Niininen kertoo saavansa itse paljon siitä, että pääsee auttamaan ihmisiä ja tekemään jotakin merkityksellistä. Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti

Ulkoministeriö on myöntänyt Suomen Punaiselle Ristille kolmen miljoonan euron rahoituksen Ukrainan tukemiseksi. Apu toimitetaan Punaisen Ristin kansainvälisen komitean kautta avuntarvitsijoille. Aiemmin helmikuussa ulkoministeriö myönsi Suomen Punaiselle Ristille miljoonan euron rahoituksen toimitettavaksi kansainvälisen Punaisen Ristin työhön Ukrainassa.

– Valmistelemme parhaillaan myös materiaalituen lähettämistä Ukrainan naapurimaihin paenneiden tukemiseksi kansainvälisen Punaisen Ristin kautta, kertoo Korhonen.

Apua Ukrainan kriisin uhreille
Apua Ukrainan kriisin uhreille
Seuraa työtämme Ukrainan kriisistä kärsivien auttamiseksi
Seuraa työtämme Ukrainan kriisistä kärsivien auttamiseksi