Vapaaehtoiseksi verkkokohtaamispaikkaan

Kuva: Suomen Punainen Risti

Punaisen Ristin verkkokohtaamispaikka

Haluaisitko toimia vapaaehtoisena moderaattorina Punaisen Ristin verkkokohtaamispaikassa? Voit tehdä tätä merkityksellistä vapaaehtoistyötä vaikka omalta kotisohvalta!

Punaisen Ristin verkkokohtaamispaikka on kaikille avoin, matalan kynnyksen keskustelualusta juttuseuraa kaipaaville. Keskusteluja voidaan järjestää joko chat-pohjaisesti tai videotapaamisina.  keskusteluja tukee ja moderoi vähintään kaksi vapaaehtoista jokaisella tapaamiskerralla. Vapaaehtoisten tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että keskusteluissa toteutuvat turvallisemman tilan periaatteet. Lisäksi vapaehtoiset kannustavat osallistujia yhteiseen keskusteluun. 

Tällä hetkellä verkkokohtaamispaikka on avoinna kerran viikossa, torstaisin klo 17–19. Tavoitteenamme on kuitenkin laajentaa ryhmächatin aukioloaikoja sekä perustaa uusia ryhmächatteja eri ikä- ja kohderyhmille - myös eri kielillä. Tässä kuulemme mielellämme vapaaehtoisten toiveita.

 

Miten pääsen vapaaehtoiseksi moderaattoriksi?

Vapaaehtoiseksi keskustelujen moderaattoriksi tai vetäjäksi pääsee ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi verkkokohtaamispaikkaan. Edellytämme kohtaamispaikan moderaattoreilta ystäväkurssin sekä Verkkoauttajana Punaisessa Ristissä -itseopiskelukoulutuksen suorittamista. 

Ystäväkurssin kesto on kolme tuntia ja voit osallistua kurssille joko verkossa tai kasvokkain. Ystäväkurssi antaa sinulle perustiedot ystävävapaaehtoisena toimimiseen. Saat myös ymmärrystä yksinäisyydestä ja ystävätoiminnan mahdollisuuksista yksinäisyyden lievittäjänä. 

Verkkoauttajana Punaisessa Ristissä -itseopiskelukoulutus antaa valmiuksia verkossa kohtaamiseen. Kurssilla esitellää myös erilaiset verkkoauttamisen muodot Punaisessa Ristissä sekä pohditaan haastavia tilanteita verkkoauttamisen näkökulmasta.

Tule vapaaehtoiseksi kohtaamispaikkaan verkossa


Kuka sopii vapaaehtoiseksi moderaattoriksi?

Verkkoyhteisöjen moderaattoriksi sopivat vapaaehtoiset, joilla on tilannetajua, teknistä osaamista sekä kykyä tarvittaessa luoda turvallista keskusteluilmapiiriä. Keräämme reserviin isompaa ryhmää vapaaehtoisia, jolloin vapaaehtoisvuoron voi varata itselleen silloin kun se sopii omiin aikatauluihin. Toivomme vapaaehtoisen sitoutuvan vähintään yhteen vuoroon kuukaudessa puolen vuoden ajan.

Ohjaajaksi Yksinäisyys puheeksi -verkkoryhmään – Auta vähentämään yksinäisyyttä etänä
Ohjaajaksi Yksinäisyys puheeksi -verkkoryhmään – Auta vähentämään yksinäisyyttä etänä
Ryhdy verkkoystäväksi – Auta vähentämään yksinäisyyttä Punaisen Ristin kautta
Ryhdy verkkoystäväksi – Auta vähentämään yksinäisyyttä Punaisen Ristin kautta