![](/globalassets/4.-vapaaehtoiseksi--paasivu/auttaja-verkossa/tietotaito-verkkoystavaksi-yksinaiselle/nimeton-malli-6.png?width=1920&quality=80)
Verkkoystäväksi yksinäiselle
Punaisen Ristin verkkoystävätoiminta
Yksinäisyyttä voi kokea kuka tahansa ikään, sukupuoleen tai kulttuuritaustaan katsomatta. Yksinäisyyttä voi aiheuttaa esimerkiksi muuttunut elämäntilanne ja välimatka läheisiin. Myös mielenterveyden haasteet, erilaiset toimintakyvyn rajoitteet tai vaikkapa sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä jännittäminen haastavat uusien ihmissuhteiden solmimista ja ylläpitämistä.
Punaisen Ristin verkkoystävätoiminnan kautta yhdistämme koulutuksen käyneen vapaaehtoisen ja yksinäisyyttä kokevan toisilleen ystäviksi. Ystäväpari käy kahdenkeskisiä, anonyymejä keskusteluja esimerkiksi sähköpostitse tai jonkin pikaviestisovelluksen avulla. Toiminnassa mukana olevien vapaaehtoisten ja asiakkaiden ikähaitari on noin 15–80 vuotta.
Miten pääsen vapaaehtoiseksi verkkoystäväksi?
Vapaaehtoiseksi verkkoystäväksi pääsee suorittamalla ystäväkurssin sekä Verkkoauttajana Punaisessa Ristissä -itseopiskelukoulutuksen. Ystäväkurssin kesto on kolme tuntia ja voit osallistua kurssille joko verkossa tai kasvokkain. Ystäväkurssi antaa sinulle perustiedot ystävävapaaehtoisena toimimiseen. Saat myös ymmärrystä yksinäisyydestä ja ystävätoiminnan mahdollisuuksista yksinäisyyden lievittäjänä.
Verkkoauttajana Punaisessa Ristissä -itseopiskelukoulutus (2h) antaa valmiuksia verkossa kohtaamiseen. Kurssilla esitellään myös erilaiset verkkoauttamisen muodot Punaisessa Ristissä sekä pohditaan haastavia tilanteita verkkoauttamisen näkökulmasta.
Kuka voi olla vapaaehtoinen verkkoystävä?
Verkkoystävätoiminta sopii vapaaehtoisille, jotka haluavat tukea ystävää tarvitsevia elämän eri tilanteissa. On hyvä, jos kirjoittaminen on vapaaehtoiselle luonteva tapa ilmaista itseään. Toivomuksena on myös, että auttajaksi ryhtyvän oma elämäntilanne on kunnossa, sillä ystävää pyytäneiden elämäntilanteet voivat olla haastavia ja viestit ajoittain kuormittavia. Vapaaehtoisena tukenasi toimii verkkoystävävälitys. Järjestämme myös säännöllisesti verkkovapaaehtoisille suunnattuja vertaiskeskusteluja ja tukitapaamisia. Toivomme vapaaehtoisten sitoutuvan toimintaan vähintään kuudeksi kuukaudeksi.
![Tällaista on verkkoystävätoiminta](/globalassets/4.-vapaaehtoiseksi--paasivu/ystavaksi-yksinaiselle/ystavia-verkossa/markku_remes07.jpg?width=800&height=449&quality=80)
![Yksinäisyys tuntuu näkymättömyydeltä](/globalassets/4.-vapaaehtoiseksi--paasivu/ystavaksi-yksinaiselle/yksinaisyys-koskettaa-monia/ystavatoimintaa_-38.jpg?width=800&height=449&quality=80)