Meeri ja Tiina – Punaisen Ristin ystävätoiminnan kautta löytyi ystävä isoilla kirjaimilla

Alkuvuoden aurinko laskee koillishelsinkiläisen palvelutaloyksiön ikkunan takana.

Asunnon seinällä on kuva yksiön asukkaan, 76-vuotiaan Meeri Sahlmanin, lapsuuden kotitilasta Pielisjärvellä. Vaalean talon pihalla seisoo savusauna, jossa Sahlman syntyi.

Tästä alkoi Sahlmanin varsin vaiherikas elämä. Kiitettävistä kouluarvosanoista huolimatta nuoren naisen teki mieli Pohjois-Karjalan metsistä maailmalle.

– En minä viihtynyt siellä. 15-vuotiaana lähdin siskoni mukana Ruotsiin, Sahlman kertoo.

Ruotsista Sahlman palasi kuitenkin nopeasti Suomeen ja päätyi Lahteen kotiapulaiseksi. 16-vuotiaana hän alkoi kaivata vaihtelua ja siirtyi työskentelemään pienessä kaupassa.

Kun jäin eläkkeelle, kauppaneuvos toi minulle kymmenen pitkää ruusua. Ihanaa!

Lahdesta tie vei Helsinkiin lapsenvahdiksi sekä kaupalliseen iltakouluun, josta Sahlman sai jälleen loistavat arvosanat. Ura kaupan alalla jatkui, ja ennen eläkkeelle jäämistään Sahlman työskenteli Helsingin Osuuskaupalla kassalla.

– Kun jäin eläkkeelle, kauppaneuvos toi minulle kymmenen pitkää ruusua. Ihanaa! Sahlman muistelee.

Matkan varrelle on mahtunut työnteon lisäksi muun muassa kaksi lasta ja viisi lastenlasta, joihin Sahlmanilla on lämpimät välit. Ja tietysti Sahlmanin elämän rakkaus, jonka kanssa hän ehti pitää yhtä parinkymmenen vuoden ajan.

Mies menehtyi syöpään kymmenen vuotta sitten.

Ystävä ja koiraystävä

Kahvivesi kiehuu keittimessä, ja Sahlmanin ystävä, Tiina Kaakkolahti, 56 kattaa tarjoiluja pöydälle.

Kaakkolahti on kotoisin Jyväskylästä, mistä hän päätyi Turussa opiskelun kautta Helsinkiin. Nykyisin hän työskentelee kiinteistöalan yrityksessä HR-johtajana.

Kaakkolahden perheeseen kuuluu puoliso sekä parsonrusselinterrieri Edi, joka on tälläkin kertaa Kaakkolahden mukana.

Ennen vapaaehtoiseksi ystäväksi lähtemistä Kaakkolahti oli ollut aktiivinen Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa Vapepassa, jota Suomen Punainen Risti koordinoi. Etsijäharrastus jatkuu edelleen, ja leikkisästä Edistäkin on tarkoitus kouluttaa pelastuskoira.

Ensimmäisestä tapaamisesta asti helppoa olla toisen kanssa

Sahlmanin ja Kaakkolahden ystävyys sai alkunsa vuonna 2021, kun Suomen Punaisen Ristin ystäväkurssin käynyt Kaakkolahti ilmoittautui Helsingin Herttoniemen paikallisosastoon vapaaehtoiseksi ystäväksi.

Yksinäiseksi jäänyt ja myös Herttoniemessä tuolloin asunut Sahlman oli hakenut ystävää osastosta jo aiemmin.

– Osastosta soitettiin, että nyt olisi löytynyt, Sahlman muistelee.

– Sitten tulin käymään ja kaikki alkoi. Ensimmäisestä tapaamisesta asti oli helppoa olla toisen kanssa. Ei ollut mitenkään teennäistä, Kaakkolahti jatkaa.

Ensimmäisestä tapaamisesta asti oli helppoa olla toisen kanssa.

Sahlman ja Kaakkolahti tapaavat toisiaan lähes viikoittain sekä soittelevat ahkerasti. Kaakkolahti tulee yleensä Sahlmanin luo töidensä jälkeen.

Ystävykset saattavat käydä ulkoilemassa tai hoitamassa asioita kauppakeskuksessa kulman takana. Myös kahvit ja teet sekä iltauutiset kuuluvat rutiiniin.

Hyvän ystävän kanssa ei tarvitse aloittaa A:sta

Vaikka Sahlman ja Kaakkolahti ovat viihtyneet toistensa seurassa alusta lähtien, on heidän ystävyytensä myös syventynyt ajan myötä. Ystävykset pystyvät puhumaan asioista laidasta laitaan.

– Kun on oppinut tuntemaan toista, siitä tulee sellaista syvyyttä. Ei tarvitse aloittaa ihan A:sta sitä, että missä elämässä mennään, Kaakkolahti kuvailee.

– Meillä on saman verran ikäeroa kuin minulla ja vanhimmalla pojistani. Itse asiassa minähän voisin olla Tiinan äiti, Sahlman naurahtaa.

– Ehkä siinä on myöskin sellainen nainen naiselle -asetelma. Ymmärrämme toistemme asioita, Kaakkolahti lisää.

Uskollisesti mukana

Pysäyttävä vaihe Kaakkolahden ja Sahlmanin ystävyyden varrella oli, kun Sahlman joutui sairaalaan pian 75-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen.

Useiden sairaalajaksojen päätteeksi hän muutti palvelutaloon, jossa asuu nytkin.

Tiina on niin uskollisesti jaksanut seurata.

Kaakkolahti jatkaa yhä vierailuja, vaikka palvelutalo on kauempana kuin Sahlmanin aiempi asunto.

– Oli tietysti ihan selvää, että alan käymään täälläkin. Herttoniemen osastosta otettiin minuun yhteyttä, että lähempääkin löytyisi, mutta ilmoitin, että kyllä minä käyn Meerin luona, Kaakkolahti kertoo.

– Tiina on niin uskollisesti jaksanut seurata, olin sitten sairaalassa tai muuttanut, kiittelee Sahlman.

– Sanon kuitenkin Tiinalle aina, että hoida omat asiasi ensin! Niin kuin äiti sanoo, hän lisää.

Palvelutalossa on onneksi paljon ohjelmaa, mikä miellyttää meneväistä Sahlmania.

– Täällä on kaikenlaista kymmenestä kolmeen joka päivä. On kutomista, lukemista, toivelauluja, bingoa, kaikkea tällaista. Kun juttelin poikani kanssa, sanoi hän, että pidä nyt välillä ruokatunti! naurahtaa Sahlman.

Sahlman on myös pitänyt yhteyttä lapsuudenaikaiseen koulutoveriinsa Pohjois-Karjalassa.

– Soittelen hänelle, ja puhuttiin viimeksikin tunti nyt loppiaisena. Meidän ystävyytemme on jatkunut ihan sieltä naperosta lähtien, Sahlman kertoo.

– On niin ihanaa, kun tietää, että Meerin päivät ovat täynnä tapahtumaa ja juttelua, sanoo Kaakkolahti.

Kiitolliset toisistaan

Vaikka sekä Sahlmanin että Kaakkolahden elämässä tapahtuu paljon kaikenlaista, on heidän ystävyydellään aivan erityinen paikka molempien sydämissä.

– Minulla ei ole koskaan ollut valtavia, laajoja ystäväpiirejä. Koen jotenkin, että laatu korvaa määrän. Ja minusta on niin ihanaa, että minulla on Meeri ystävänä. Elämääni on rikastuttanut, että olen saanut ystävän toisenlaisella elämänkokemuksella, Kaakkolahti kertoo.

– Ystävyytemme tuntuu todella ihanalta. Tiina on ystävä isoilla kirjaimilla! kehaisee Sahlman.

Elämääni on rikastuttanut, että olen saanut ystävän toisenlaisella elämänkokemuksella.

Molemmat kokevatkin saaneensa Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta paljon.

– Kyllä pitää sanoa, että on hienoa, kun on olemassa tällainen ystäväpalvelu, summaa Kaakkolahti.

– Samaa mieltä. Olen yrittänyt sanoa noille muille palvelutalon asukkaille, että uskaltakaa tekin tarttua puhelimeen! kertoo Sahlman.

Alkuperäisen artikkelin Punaisen Ristin 1/2024 Avun maailma -lehteen kirjoitti Ilkka Olkku. Täyspitkä artikkeli on luettavissa lehden printtiversiossa sekä maksutta lehden näköisversiossa Lehtiluukussa.