"Yksinäisiä on paljon, ja ystävätoiminnan kautta moni voi löytää kaverin itselleen"

Jos sattuu syntymään lappilaiseen pikkukylään, saa tottua siihen, että piirit ovat pienet.

Tämän tietää Länsi-Lapissa, Kolarin kuntaan kuuluvassa kylässä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Jenni Jutila, 20.

– Lapsuudessa vietin aikaa pääasiassa perheeni kanssa. Kavereita ei ollut montaa, koska paikkakunta oli pieni ja ihmisiä niin vähän. Ystävät ovat minulle kuitenkin tärkeitä, Jenni kertoo.

Jokunen kaveri oli löytynyt, mutta olo oli silti yksinäinen.

Yksin opiskelukaupungissa

Syksyllä 2021 Jenni oli asunut kaksi vuotta Rovaniemellä, jonne hän muutti ollakseen lähempänä opiskelukavereitaan ja opinahjoaan. Jokunen kaveri oli löytynyt, mutta olo oli silti yksinäinen.

Kuin tilauksesta silmiin osui sosiaalisesta mediasta ilmoitus Suomen Punaisen Ristin nuorten ystävätoiminnasta.

– Se tuli sopivaan saumaan. Päätin laittaa viestiä Punaisen Ristin Rovaniemen osastoon. Lähetin heille tietoja itsestäni ja pian sain viestin, että minulle oli löytynyt sopiva ystävä.

– Olen iloinen, että näin ilmoituksen ja uskalsin ottaa yhteyttä. Rohkeuteni on viime vuosina kasvanut, Jenni jatkaa.

Suoraan snäppiin

Jos on asunut uudessa kaupungissa vasta kolme kuukautta, ei ole ihme, että piirit ovat vielä pienet.

Tämä oli tilanne 19-vuotiaalla, kajaanilaisella Ronja Klemetillä, kun hän muutti Rovaniemelle syksyllä 2021.

Vaikka odotettu opiskelupaikka ei vielä auennut, kaupungissa odotti mukava asunto ja työpaikka päiväkodissa.

Rovaniemellä hän saattoi myös jatkaa Kajaanissa alkanutta toimintaansa vapaaehtoisena Punaisessa Ristissä.

– Rovaniemellä työnnyin mukaan vähän kaikenlaisiin juttuihin. Olen ihminen, joka tarvitsee muita ihmisiä ympärilleen, ja sillä ajatuksella ilmoittauduin myös vapaaehtoiseksi ystävätoimintaan. Olin kokeillut sitä jo Kajaanissa, ja kokemus oli ollut hyvä. Ehdin toimia ystävänä puoli vuotta ennen muuttoa Rovaniemelle, Ronja kertoo.

Jennille ehdotettu vapaaehtoinen ystävä oli Ronja.

Yhteydenpito aloitettiin sähköpostilla, joka on sopivan neutraali ja anonyymi tapa päästä alkuun.

Parikymppiset nuoret kokivat sen kuitenkin pian kömpelöksi ja liian viralliseksi viestintäkanavaksi.

Ratkaisu tuli kuin yhdestä suusta: eiköhän siirrytä Snapchatiin?

– Montaakaan viestiä ei ehditty vaihtaa, kun päätimme siirtyä snäpin puolelle, ja viikkoa myöhemmin tapasimme kasvotusten, Jenni kertaa.

Ronjalla on vapaaehtoisena kokemusta sekä verkkoystävätoiminnasta että perinteisestä kasvokkain tapahtuvasta ystävätoiminnasta.

– Nuorten ystävätoiminnassa ollaan usein aluksi nettiystäviä, ja sen jälkeen voidaan ruveta näkemään kasvokkain. Meillä Jennin kanssa se tapahtui ihan luonnostaan.

Pystyimme heti puhumaan kaikesta, ja ajatukset menivät yksiin.

”Ystävät ovat rikkaus ja ystävyyttä täytyy vaalia”

Jennin ja Ronjan ensimmäinen tapaaminen alkutalvesta 2021 oli mukava, leppoisa ja luonteva.

Tuoreet kaverukset tutustuivat Rovaniemen kirpputoritarjontaan ja ajelivat kylillä Jennin autolla. Ajatukset mukavasta tekemisestä menivät saumattomasti yhteen.

–Juttu lähti luistamaan heti, pystyimme puhumaan kaikesta, ja ajatukset menivät yksiin. Meidän ei ole tarvinnut väitellä mistään: kun toinen ilmaisee jonkun asian, toinen on samaa mieltä, Ronja kuvaa.

Seuraava tapaaminen jatkuu luontevasti siitä, mihin edellinen jäi.

– Vaikka olemme ehtineet nähdä harvakseltaan, sitäkin mukavampia ne tapaamiset ovat olleet. Ystävät ovat rikkaus, ja ystävyyttä täytyy vaalia, Jenni toteaa.

Jennin ja Ronjan ystävyyssuhde tuntuu olevan kuin ruusuilla tanssia. Nuoret kuitenkin muistuttavat, että kaikilla ei ole yhtä helppoa, eikä ystävystyminen ole koskaan itsestäänselvyys.

– Jokainen ystävyyssuhde ei välttämättä toimi. Tämä on sattunut toimimaan, koska olemme niin samanlaisia. Toisaalta ystävyys voi toimia, vaikka ihmiset olisivat erilaisiakin, Jenni pohtii.

Ilot ja surut jaetaan tasavertaisesti

Ronjan ja Jennin ystävyys on hyvä esimerkki siitä, mitä Punaisen Ristin ystävätoiminta voi parhaimmillaan poikia: aidon ystävyyssuhteen, jossa ilot ja surut jaetaan tasavertaisesti ilman roolijakoa.

Yksinäisiä on paljon, ja ystävätoiminnan kautta moni voi löytää kaverin itselleen.

Ronja ja Jenni vierastavat ajatusta, että toinen olisi ikään kuin aktiivinen vapaaehtoinen ja toinen passiivinen ystävän tarvitsija.

– Sehän tarkoittaisi sitä, että minä olen tässä vain toista ihmistä varten, eikä yhtään toisinpäin. Se olisi molemmille epämiellyttävää ja jäisimme helposti etäisiksi, Ronja pohtii.

Samaan hengenvetoon hän mainitsee kuitenkin vapaaehtoisen ohjeet, joiden mukaan vapaaehtoisen ei pitäisi kuormittaa ystäväänsä omilla huolillaan.

Ohje on täysin perusteltu – mutta Jennin ja Ronjan kohdalla sille ei ole ollut tarvetta. Ystävyys on muodostunut sellaiseksi, että molemmat voivat avata sydäntään.

Molempien mielestä ystävätoimintaa tarvitaan lisää – kaikkialla Suomessa ja kaikissa ikäryhmissä.

– Yksinäisiä on paljon, ja ystävätoiminnan kautta moni voi löytää kaverin itselleen. Elämä ilman ystäviä on aika yksinäistä, Jenni kiteyttää.

Alkuperäisen artikkelin Punaisen Ristin 1/2022 Avun maailma -lehteen kirjoitti Maria Paldanius.