Punainen Risti Muumi 80 -juhlavuoden hyväntekeväisyyskumppani – ovi on aina auki
Tove Jansson aloitti yhteistyön Punaisen Ristin kanssa jo 1960-luvulla. Muumien 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Moomin Characters yhdistää jälleen voimansa Punaisen Ristin kanssa kerätäkseen varoja apua tarvitseville. Seuraa juhlavuoden tapahtumia Muumien sivuilta!
Tänä päivänä, kun miljoonilta ihmisiltä ympäri maailmaa puuttuu turvaa ja huolenpitoa, on Punaisen Ristin työlle enemmän tarvetta kuin koskaan.
Muumit täyttävät vuonna 2025 80 vuotta. Juhlavuotensa kunniaksi Moomin Characters lahjoittaa 100 000 euroa Punaisen Ristin Nuorten turvatalolle. Lisäksi monet Muumi-lisenssinhaltijat, kuten Fiskars, Förlaget, Muumi Mehuli, NordicBuddies, Nordqvist, Putinki ja WSOY, lahjoittavat osan tiettyjen tuotteiden myynnistä Punaiselle Ristille.
– Olemme valtavan kiitollisia Moomin Charactersille pitkäaikaisesta ja antoisasta yhteistyöstä. Muumitarinoissa muumitalo symboloi turvaa, suojaa ja yhteenkuuluvuutta. Me Punaisella Ristillä tahdomme olla sitä apua tarvitseville. Auttamistyömme toteuttamiseksi pitkäaikaiset kumppanit ovat elintärkeitä, sanoo Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen.
Lue lisää kampanjasta ja juhlavuoden tapahtumista
Lisätietoja: Tuuli Lahti, varainhankinnan asiantuntija, 040 359 3938 tai yritykset@punainenristi.fi