23.10.2020

Etuoikeus viettää aikaa teinien kanssa

Kädet pitelevät kahvikuppeja ulkona talvisessa säässä.
Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Ykä on toiminut vapaaehtoisena Nuorten turvatalolla Helsingissä vuodesta 1991. Nyt, miltei 30 vuotta myöhemmin, hän on vähitellen jättämässä vapaaehtoistehtävät.

Oli helmikuinen sunnuntai-ilta 1991. Lueskelin Kirkko ja kaupunki -lehteä ja siellä oli artikkeli, jossa kerrottiin SPR:n Nuorten turvatalosta.

Artikkelissa turvatalon johtaja Merja Hakala kertoi, että toimintaan tarvitaan vapaaehtoisia. Olin jo pitkään miettinyt vähän muutosta tavanomaiseen arkeeni. Lisäksi halusin tutustua siihen maailmaan, mihin omat lapseni olivat juuri astumassa.

Yleensä en edes halua tietää miksi nuori on tullut turvatalolle, en halua ennakkoasennetta nuoreen.

Samana iltana neuvottelin lasteni kanssa asiasta, olisinhan kerran viikossa yön poissa kotoa. Kummatkin pitivät tuota työtä tärkeänä. Heti maanantaina soitin Merjalle, tiistaina oli haastattelu ja keskiviikkona jo ensimmäinen työvuoro. Mitäs sitä jahkaamaan kun asia oli mietitty jo valmiiksi.

"Turvatalotoiminta on avannut minulle ovet aivan eri maailmaan", sanoo Ykä, joka on toiminut vapaaehtoisena turvatalolla jo liki 30 vuotta.

Siitä se sitten lähti, varasin joka viikolle yhden vakioillan jolloin menin turvatalolle. Homma alkaa yleensä ruoan laittamisella nuorille. Täällä onkin hyvä kokeilla eri ruokien valmistamista: kiitollista laittaa ruokaa kun se kelpaa. Ja ruoan valmistamisen yhteydessä on hyvä kysellä nuorilta mitä elämään kuuluu. ”No mitä rakkauselämään kuuluu?”

Vastauksena saat joko tarkan selostuksen mitä Ville teki ja mitä sitten tapahtui, tai sitten vastakysymyksen ”Hei, mitä se on?”. Tällä lailla syntyy joskus hyvinkin läheinen ja helppo suhde nuoreen. Yleensä en edes halua tietää miksi nuori on tullut turvatalolle, en halua ennakkoasennetta nuoreen. Hän kertoo itse jos haluaa.

Ja sitten vielä, miten mielenkiintoisia keskusteluja nuorten kanssa käydään, Etelä-Afrikan poliittisesta tilanteesta Suomen presidenttiin. On todella virkistävää lähteä näiden keskustelujen jälkeen töihin.

Turvatalotoiminta on avannut minulle ovet aivan eri maailmaan missä työelämässäni olen elänyt. On etuoikeus saada viettää illan viikossa teinien kanssa.

Ei tarvitse ihmetellä miksi olen viihtynyt turviksella.

– Ykä, Helsingin turvatalo